On tämä ammattien kato jo nähty!

Kaiken tiedon digitalisoituminen ja yhä yleiskäyttöisempi informaatioteknologia muuttavat elin- ja työympäristöämme nopeasti. Samalla muuttuvat toimialat ja ammatit elleivät ne peräti katoa.

Perinteiset valko- ja sinikaulustyön rajat hämärtyvät, kun tekniikka vapauttaa asiantuntija-toimihenkilön lisäksi työntekijöitä sidoksesta aikaan ja paikkaan. Tietotyö ei ole enää työelämän eliitin yksinoikeus. Muutospaineita tulee sekä ammatilliseen että korkeakoulutukseen.

Miten ennakoidaan työelämän tarpeita ja suunnitellaan koulutustarjontaa, jos elämme jo uutta teollista vallankumousta? Kysymys on aiheellinen, vaikka teollinen vallankumous alkaisi vasta 2015 vaalien jälkeenkin.

Ammattikoulun työsali Trentossa Italiassa. Kuva on keväältä 2013.

"On tämä jo nähty aiempien teknologisten mullistusten yhteydessä. Hevosmiehetkin katosivat ja nyt ehkä rekkakuskit!" 

Tämän vastauksen saan usein, kun puhun digitaalisen vallankumouksen vaikutuksesta ammatteihin ja työllisyyteen. Totta, mutta muutoksen tahti on nyt huimasti nopeampaa kuin taannoin.

Suomen ensimmäinen sähkövalo syttyi 1882 Tampereella, mutta Lapin viimeiset perukat saivat kiinteän sähköverkon 1970-luvulla. Tänä päivänä innovaatiot, uudet teknologiat ja tuotteet leviävät reaaliaikaisesti Internetin välityksellä ja ovat heti käytettävissä eri puolilla maailmaa. Muutoksesta on tullut samanaikainen.

Suomessa rakennemuutos ja teknologia tuovat tuhoa nopeammin kuin luovat työpaikkoja. Tästä viestii työttömyyden kasvu. Uusia ammettaja varmasti syntyy joskus, mutta ne eivät lohduta nyt 330 000 työtöntä työnhakijaa. Teknologinen murros odotettavasti pahentaa kohtaanto-ongelmaa, kun tarjolla olevan työvoiman osaaminen ei vastaa syntyvien tehtävien vaatimuksia.

Uudet teknologiat vähentävät työvoimatarvetta nykyisillä ammattialoilla. Syntyvät tehtävät vaativat monesti - eivät toki aina - erilaista osaamista. Vanhojen ammattirakenteiden perusteella tuskin kannattaa uusien alojen työvoimatarvetta arvailla. Ei ainakaan historiatietoon nojaten elleivät tilastot kerro jonkin ammatin katoamisesta.

Työn muutosta pohtivat asiantuntijat ovat aika yksimielisiä siitä, että ihmisillä säilyvät työtehtävät, joissa luontaiset ominaisuutemme ovat parempia kuin koneet. Suomessa uskotaan säilyvän työn, joka tehdään ihmistä lähellä. Tältä perustalta voisi uskaltautua myös määrällisiä tarpeita arvioimaan. Savupiipun nuohoamista tai kärsämäkeläisen vanhuksen hoitamista ei ulkoisteta toiselle mantereelle.

Yleiskäyttöiset teknologiat tarkoittavat, että työ eri aloilla voi samankaltaistua yli palvelujen ja tuotannon raja-aidan. Kun työ on koneiden käyttöä tai ohjelmointia, ei lopputuotteella tai palvelulla ole nykyisen kaltaista merkitystä ammattitaidon kannalta. Toisaalta edessä voi olla jako massatuotantoon ja yksilölliseen käsityöläisyyttä lähestyvään tuotantoon, joka sekin hyödyntää ICT:n kaikki mahdollisuuksia. 


Ennakoinnissa on mietittävä minkälaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan eri työtehtävissä. Ihmisten kanssa toimiminen ja kommunikointi, turvallisuuden ja ympäristöasioiden huomioiminen ja kyky ratkoa ongelmia ja toimia poikkeustilanteissa voivat olla automaation ajan ydinosaamista työssä käytettävien menetelmien hallinnan ohessa. Ehkä samalla koulutuksella voi jatkossa työllistyä entistä erilaisemmille aloille.

Uudet koneet, laitteet ja ohjelmistot tulevat käyttöön investointisyklien mukaisesti. Osaamistarpeet muuttuvat sen mukaan kuin Suomeen tehdään sijoituksia. Ilman muutosta emme pysy maailmantalouden vauhdissa mukana. Kaikki yritykset ja toimialat eivät tule muuttumaan samaa vauhtia. Muutos on myös eritahtista, vaikka samaan aikaan eri toimialat etenevät samaan suuntaan.Tämä tekee ennakoinnista ja sen tulosten käyttämisestä koulutussuunnittelusta vieläkin hankalampaa. Suoraviivaisen kehityksen aika on ohi.

Lukion ja ammatillisen koulutuksen kyky palvella kansalaisia heikkenee

Ammatillinen ja lukiokoulutus ovat historiansa suurimpiin kuuluvan mullistuksen edessä. On suuri vaara, että niiden kyky palvella kansalaisia ja elinkeinoelämää heikkenee.  Väestön ja siten työvoiman mahdollisimman korkean osaamisen ja sivistyksen turvaaminen vaikeutuu, mikä on täysin ristiriidassa yhteiskuntapolitiikan tavoitteiden kanssa.

Rahoitusta on jo päätetty leikata kovalla kädellä. Lukiokoulutus menettää yli 10 prosenttia, ammatillinen peruskoulutus 15 prosenttia ja ammatillinen lisäkoulutus kolmanneksen rahoituksestaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt lausunnoille lakiesitykset toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistamisesta ja järjestäjäverkon kokoamisesta. Uudistuksia on valmisteltu rinnakkain, mutta niiden yhteisvaikutuksia koulutuksen tarjontaan ei ole arvioitu. On epäselvää parantavatko uudistukset lukioiden ja ammattiopistojen tilannetta.

Rahoituksen leikkaaminen pakottaa kokoamaan yhteen koulutuksen järjestäjäverkkoa ja samalla varmasti harvenevat myös oppilaitokset. Ilman järjestäjäverkon kokonaistarkastelua heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat järjestäjät lopettavat toimintansa eikä väestön koulutustarpeisiin kyetä vastaamaan koko maassa.

Toinen kokonaistarkastelua puoltava tekijä on maan väestökehitys. Opiskelu- ja työikäinen väestö kasvaa tai supistuu eri tahtiin maan eri osissa. Suurten kaupunkien väestönkasvu ei lopu, mutta tämä ei oikeuta koulutuksen lakkauttamista haja-asutusalueilla. Oppilaitosten rinnalla tarvitaan muitakin tapoja viedä koulutus kaikkien ulottuville. Onneksi meillä on internet.

EU-puheenjohtajakaudellaan vuonna 2006 Suomi edisti tietoon perustuvaa johtamista. Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuusrahoitus on yli kymmenen vuoden ajan tuottanut tietoa eri koulutuksen järjestäjien suoriutumisesta tehtävissään. Lisäksi Opetushallitus on kerännyt tietoa esimerkiksi opintojen keskeyttämistä. Nämä tiedot viestivät suoraan minkälaiset koulutuksen järjestäjät ovat selvinneet hyvin perustehtävistään. Tällaista tietoa ei ole käytetty tulevat järjestäjäverkon kriteereiden muodostamisessa.

Suomi on syöksynyt suurtyöttömyyteen. Maatamme ravistelevat väestön ikääntyminen, talouden rakennemuutos, yleiseurooppalainen matalasuhdanne ja Venäjän-Ukrainan kriisi. Tässä tilanteessa koulutus tarvitsee riittävät voimavarat uudistumiseen, ei leikkauksia.