Ajokortti peruskoulusta?

Tulevina vuosina suomalaisia nuoria on vähemmän ja toisen asteen koulutuksesta on jo päätetty rapsaista mukavat säästöt. Tämän seurauksena on vääjämättä edessä oppilaitosten keskittyminen suurempiin taajamiin. Kyläkoulut ja ammattikorkeakoulujen sivutoimipisteet ovat jo menneet. Ovatko seuraavaksi pölkyllä pienemmät lukiot ja ammattikoulut?

Kun haluamme tarjota kaikille nuorille mahdollisuuden opintojen jatkamiseen peruskoulun jälkeen, olisi sen oltava käytännössä mahdollista myös metropolialueen ja suurempien kaupunkien ulkopuolella.

Kun lukio tai ammattikoulu karkaa kauemmaksi, ovat vaihtoehtoina muutto opiskelupaikkakunnalle tai omin voimin kulkeminen. Osa ammatillisista oppilaitoksista ja muutama lukiokin ylläpitää asuntoloita, jotka ovat opiskelijalle maksuttomia. Asuntolapaikkaa tuskin voidaan tarjota kaikille, kun koulujen määrä vähenee nykyisestä. Asuntolapaikkojen lisääminen olisi myös ristiriidassa koulutuksen säästötavoitteiden kanssa.

Jäljelle jää huristelu mopoautolla, jonka rattiin pääsee 15-vuotiaana. Saman ikäinen saa ajaa myös traktorilla. Ehkä harvemmin asutussa Suomessa henkilöautokortin ikäraja voisi olla 16 vuotta. Tuolloin kortin voisi ajaa vaikka osana peruskoulua.

Toisen asteen oppilaitosten harveneminen aiheuttaa harmia etenkin maakuntien Suomessa. Pääkaupungissa päätöksiä tehtäessä ei aina mieleen juolahda, että hyvät yhteydet takaava joukkoliikenne on monella paikkakunnalla samanlainen luksuspalvelu kuin ooppera Töölönlahden rannalla.

Ammattikoulu nälkäkuurille

Vuosikymmen sitten EU:n komissio hätkähdytti jäsenmaiden koulutusviranomaisia havaitsemalla, että joukossamme oli yli 70 miljoonaa heikosti koulutettua työikäistä kansalaista. Ensi reaktioiden mukaan ongelman arvioitiin katoavan ikääntymisen myötä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan tuo ryhmä on sitkeästi pysynyt lähes samansuuruisena. 

Koulutusjärjestelmät siis tuottavat lisää heikosti osaavia aikuisia kaikista kehittämispyrkimyksistä ja korulauseista huolimatta. Tänä syksynä Suomessakin tehdyt päätökset tarkoittavat, että tämä kehitys jatkuu.

Euroopan tavoitteena oli muuten vuodesta 2000 vuoteen 2010 olla maailman kilpailukykyisin tietoon perustuva talous. Korkeakoulutus ja ammatillinen koulutus olivat tärkeimmät keinot koulutustason kohottamiseen niin EU:n kuin kotimaan tasolla.

Tuoreimmat tiedot eurooppalaisten aikuisten osaamisesta kertovat, että viidenneksellä meistä on huono lukutaito ja neljänneksellä vain perustaidot matematiikasta. Ainakaan minua ei yllättänyt, että heikosti osaavat ovat koko aikuisväestöä harvemmin työssä tai edes työttömänä työnhakijana. Heikko koulutus ja oppimistulokset ovat yhteydessä työstä syrjäytymiseen.

Valitettavasti olemme nyt ajautuneet leikkaamaan koulutuksesta. Olemme vauraampia, mutta myös velkaisempia kuin koskaan, joten sopeuttamista tarvitaan koulutuksessakin. On Olen varma, että nykyisissä rakenteissa on tehottomuutta. On myös selvää, että väestön ikääntyminen, elinkeinorakenteiden muutokset sekä maan sisäinen muuttoliike muuttavat koulutuksen markkinoita. Tämän vuoksi moni koulu sulkee ovensa.

PISA-tutkimuksen tulosten julkistaminen joulukuun alussa löi monen ällikältä. Meidän edellä oli moni Aasian maa tai alue, jotka varmasti yksityisopetuksella ovat doupanneet oppimistuloksia. PISA:n tuloksissa olennaista oli se, että peruskoulussa opitaan vähemmän kuin aiemmin. Samoin se, että pojat ovat jääneet kaikesta jälkeen. Kansainvälinen ranking on ylpeyden himmenemistä lukuun ottamatta toissijaista.

Jos peruskoulu on repsahtamassa, voisi toisen koulutus vielä yrittää laastaroida kuhmuja. Oppivelvollisuuden pidentäminen ja nuorisotakuut korostavat ammatillisen peruskoulutuksen ja lukioiden merkitystä. Onkin perin outoa, että iso luuta lakaisee toisen asteen voimavaroja kestävyysvajeen peittämiseksi.

Hallituksen hyväksymä rakennepoliittinen paketti vei ainakin 260 miljoonaa ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen kuntaosuuden siirtäminen valtiolle on tulossa isolta osalta toisen asteen oppilaitosten maksettavaksi. Maaliskuun kehysriidessa on odotettavissa, että korkeakoulujen hakijasumaa puretaan siirtämällä rahaa toiselta asteelta. Näissä summissa puhutaan jopa viidenneksestä tai neljänneksestä koko rahoituksesta. Siinä on kyse paitsi koulurakennuksista myös tuhansista työpaikoista, opettajista ja muusta henkilöstöstä.

Arvovalinnat näkyvät teoissa, eivät juhlapuheissa.

Rakennepolitiikka ja ammatillisen rahoitusryhmä

Tänä syksynä opetusministeri asetti työryhmän pikaisesti uudistamaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Työ käsittää sekä perus- että lisäkoulutuksen eli suomeksi sanottuna nuorten ja aikuisten kouluttamisen oppilaitoksissa ja työpaikoilla oppisopimuksella.

Työryhmän toimeksianto sai perjantaina lisäpuhtia, kun maan hallitus linjasi ammatillisen koulutuksen rahoituksen jatkossa perustuvan suorituksiin ja tuloksiin, ei opiskeluaikaan.  Tavoite on hyvä, sillä opintojen keskeyttäminen, venyminen ja opintoalan vaihtaminen ovat valitettavan yleisiä ilmiöitä. Tosin tämä tehottomuus vaivaa ammatillisen lisäksi myös korkeakoulutusta.

Hallituksen päätös sisälsi myös 260 miljoonan euron leikkaukset toisen asteen koulutukseen. Tämä tarkoittaa noin 12 prosentin leikkausta ammatillisesta ja lukiokoulutuksesta, mikä tulee jo aiemmin tehtyjen säästöjen päälle. Tämä puolestaan tarkoittaa, että tulevaisuudessa Suomessa on harvempia toisen asteen oppilaitoksia huolehtimassa laajenevasta oppivelvollisuudesta.

Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijat saavat ammattitaitoa ja osaamista oman tulevaisuutensa rakentamiseen. Mielestäni muodollisen koulutuksen tavoitteena on myös tutkinnon suorittaminen, sillä ilman sitä on vaikea perustella pitkäkestoista julkista rahoitusta millekään koulutusmuodolle. Lopulta kaiken tämän tulisi edistää oppijan tai valmistuneen henkilön siirtymistä työelämään. Tästä lähtökohdasta tullaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta kehittämään.

Nämä tavoitteet sopivat muuten hyvin yliopistolle ja ammattikorkeakoulullekin, sillä työtä niistäkin valmistuvat tulevat tarvitsemaan.

Vuodesta 2014 ammattikorkeakoulujen rahoituksesta 50 % perustuu tutkintoihin ja kolme prosenttia työllistymiseen.  Yliopistot puolestaan saavat tohtorin ja ylemmistä korkeakoulututkinnoista neljänneksen koko rahoituksestaan ja reilun kolmanneksen rahoituksesta, josta tutkimukseen perustuva osuus on karsittu. Yliopistojen rahoituksessa työllistyminen on vain prosentin suuruinen hippunen.

Jos ammatillisen koulutuksen uudessa rahoituksessa annettaisiin prosentin tai kolmen painoarvo työllistymiselle, tikahtuisivat valtiovarainministeriön virkamiehet nauruun ehdotusta lukiessaan.