keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Ongelmanratkaisu oppivelvollisuudella

Esitys oppivelvollisuusiän nostamisesta vuodella on noussut kiistaksi, joka jakaa puolueiden ja etujärjestöjen mielipiteitä. Erimielisyyttä on erityisesti uudistuksen hintalapusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on arvioitu, että oppivelvollisuuden pidentäminen aiheuttaa noin 15 miljoonan euron vuosikustannukset. Ongelmana on, että tämä raha käytettäisiin isolta osalta ilmaisiin oppimateriaaleihin kaikille 16 - 17 -vuotiaille. Syrjäytymisen ehkäisystä näyttää tulevan tulonsiirto lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden perheille.

Oppivelvollisuuden ikärajan nostaminen 17 vuoteen ei tuo toivottua tulosta, kun samaan aikaan koulutuksesta leikataan voimakkaasti. Maan hallitus on päättänyt satojen miljoonien eurojen leikkauksista mm. lukioista, ammatillisesta koulutuksesta ja vapaasta sivistystyöstä. Myös koulutuksen järjestäjäverkkoa aiotaan harventaa, mikä tulevina vuosina pidentää monen nuoren matkaa ammattiopistoon ja lukioon.

Oppivelvollisuuden pidentäminen ei takaa menestymistä ja tutkinnon suorittamista toisen asteen koulutuksessa. Jatko-opintojen sujumisen kannalta olennaista ovat oppimistulokset koko perusopetuksen ajalta.

Perusopetuksen on vastattava mahdollisimman hyvin erilaisten lasten tarpeisiin heidän perhetaustasta, kotipaikasta tai varallisuudesta riippumatta. Lisää resursseja tarvitaan peruskoulun ja ensimmäisen toisen asteen opiskeluvuoden aikaiseen opinto-ohjaukseen, oppilashuoltoon ja nuorten tarvitsemiin sosiaalipalveluihin.

Peruskoulun päättävien jatko-opintomahdollisuuksien turvaamisessa olennaista ovat valintamenettelyt, jotka suosivat ensimmäistä toisen asteen koulutuspaikkaa hakevat. Näin saadaan parhaaseen käyttöön nykyiset aloituspaikat ammatillisessa koulutuksessa ja lukioissa. Niistä on muuten enemmän kuin peruskoulun päättäviä.

Opetushallituksen selvityksen mukaan ammatillinen koulutus keskeytyy muita useammin nuorilta, jotka eivät ole päässeet ensisijaiseen hakukohteeseensa yhteishaussa. Tämä osoittaa kuinka tärkeää ammattiin hakeutumisen motivaatio on opintojen sujumisen kannalta.

On hätkähdyttävää, että maailman parhaan peruskoulun päättävistä lapsista noin 8-9 prosenttia on vuosittain jäänyt tutkintoon johtavan toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle. Tosin heistä suurin osa on päätynyt kymppiluokille, työpajoihin, erilaisiin valmistaviin koulutuksiin ja kansanopistoihin.


Itse asiassa vuonna 2011 peruskoulun päättäneistä 61 000 nuoresta lopulta vain vajaa 500 syrjäytyi koulutuksesta. Hyvä näin, sillä peruskoulun jälkeinen välivuosi opinnoista vähentää toisen asteen tutkinnon suorittamista ja edelleen sijoittumista työelämään. Lopuistakin on huolehdittava, vaikka sitten oppivelvollisuusikää nostamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti