Museoidaanko koulutusjärjestelmä?

Mitä on suomalainen koulutus vuonna 2020 tai 2025? Toivottavasti se ei ole samoja oppilaitoksia ja tutkintoja kuin tänä päivänä. Tältä pelolta ei voi välttyä eduskunnan eilisten lakisöhellysten jälkeen.

Suomalainen koulutusjärjestelmä ja sen oppilaitosverkko eivät ole syntyneet johdonmukaisen tarpeisiin perustuvan harkinnan perusteella. Päinvastoin se on rakentunut pala palalta yksittäisten päätösten perusteella. Tämän vuoksi niitä ei pidä sellaisenaan museoida.

Pienten oppilaitosten suurin ongelma ei ole rahan vaan koulutettavien puute. Maahanmuuttoa ja perhepolitiikkaa me tarvitsemme, jos haluamme ylläpitää nykyistä oppilaitosverkkoa.

Kaiken ei tarvitse olla samasta muotista, eikä kulkea samaa tahtia. Ihmiset ovat erilaisia ja oppivat eri tavoin. Yksi oppii lukemalla ja toinen tekemällä. Hyvin itsenäinen opiskelu esimerkiksi verkossa tai etänä ei sovi kaikille eikä kaikkiin tarpeisiin. Oppimisessa pitää luopua standardoinnista.

Vastaavalla tavalla maakunnat, seutukunnan ja paikkakunnat ovat erilaisia. Myös työpaikat osaamisen ja oppimisen tarpeineen poikkeavat tosistaan. Koulutuksen järjestämisessä tarvitaan alueiden tarpeista syntyviä ratkaisuja. Tämä näkyy eri tavoin organisoituneessa ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien lukumäärä on 15 vuodessa tiivistynyt kolmanneksen, mutta on niitä vieläkin runsaasti.

Uskallammeko nähdä, että erilaisuus voi olla koulutusjärjestelmässä vahvuus?

1950- ja 60-lukujen vaihteessa Suomi oli niin köyhä maa, että valtio joutui kerran ottamaan vekselin maksaakseen virkamiesten palkat. Silti johtajillamme oli näkemys yhteiskunnan muuttamisesta. Suomi haluttiin tuoda asutustiloilta kaupunkeihin palkkatyöhön. Osaaminen oli edistyksen ja hyvinvoinnin työkalu.

1990-luvun laman keskellä Suomi sai ammattikorkeakoulut ja näyttötutkintojärjestelmän ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Tuolloisilla johtajillamme oli näkemys, että leikkaamisen ohessa on rakennettava uutta.

Suomalainen koulutuspolitiikka on järjestelmän hallinnoimista, vaikka sen pitäisi olla mahdollisuuksien luomista yksilöille. Me tarvitsemme nyt yhtä suurta muutosta koulutuspolitiikassa kuin peruskoulun luominen oli 1960-70-luvuilla, jotta voimme jatkossakin antaa kaikille mahdollisuuden.