Ajokortti peruskoulusta?

Tulevina vuosina suomalaisia nuoria on vähemmän ja toisen asteen koulutuksesta on jo päätetty rapsaista mukavat säästöt. Tämän seurauksena on vääjämättä edessä oppilaitosten keskittyminen suurempiin taajamiin. Kyläkoulut ja ammattikorkeakoulujen sivutoimipisteet ovat jo menneet. Ovatko seuraavaksi pölkyllä pienemmät lukiot ja ammattikoulut?

Kun haluamme tarjota kaikille nuorille mahdollisuuden opintojen jatkamiseen peruskoulun jälkeen, olisi sen oltava käytännössä mahdollista myös metropolialueen ja suurempien kaupunkien ulkopuolella.

Kun lukio tai ammattikoulu karkaa kauemmaksi, ovat vaihtoehtoina muutto opiskelupaikkakunnalle tai omin voimin kulkeminen. Osa ammatillisista oppilaitoksista ja muutama lukiokin ylläpitää asuntoloita, jotka ovat opiskelijalle maksuttomia. Asuntolapaikkaa tuskin voidaan tarjota kaikille, kun koulujen määrä vähenee nykyisestä. Asuntolapaikkojen lisääminen olisi myös ristiriidassa koulutuksen säästötavoitteiden kanssa.

Jäljelle jää huristelu mopoautolla, jonka rattiin pääsee 15-vuotiaana. Saman ikäinen saa ajaa myös traktorilla. Ehkä harvemmin asutussa Suomessa henkilöautokortin ikäraja voisi olla 16 vuotta. Tuolloin kortin voisi ajaa vaikka osana peruskoulua.

Toisen asteen oppilaitosten harveneminen aiheuttaa harmia etenkin maakuntien Suomessa. Pääkaupungissa päätöksiä tehtäessä ei aina mieleen juolahda, että hyvät yhteydet takaava joukkoliikenne on monella paikkakunnalla samanlainen luksuspalvelu kuin ooppera Töölönlahden rannalla.

Ammattikoulu nälkäkuurille

Vuosikymmen sitten EU:n komissio hätkähdytti jäsenmaiden koulutusviranomaisia havaitsemalla, että joukossamme oli yli 70 miljoonaa heikosti koulutettua työikäistä kansalaista. Ensi reaktioiden mukaan ongelman arvioitiin katoavan ikääntymisen myötä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan tuo ryhmä on sitkeästi pysynyt lähes samansuuruisena. 

Koulutusjärjestelmät siis tuottavat lisää heikosti osaavia aikuisia kaikista kehittämispyrkimyksistä ja korulauseista huolimatta. Tänä syksynä Suomessakin tehdyt päätökset tarkoittavat, että tämä kehitys jatkuu.

Euroopan tavoitteena oli muuten vuodesta 2000 vuoteen 2010 olla maailman kilpailukykyisin tietoon perustuva talous. Korkeakoulutus ja ammatillinen koulutus olivat tärkeimmät keinot koulutustason kohottamiseen niin EU:n kuin kotimaan tasolla.

Tuoreimmat tiedot eurooppalaisten aikuisten osaamisesta kertovat, että viidenneksellä meistä on huono lukutaito ja neljänneksellä vain perustaidot matematiikasta. Ainakaan minua ei yllättänyt, että heikosti osaavat ovat koko aikuisväestöä harvemmin työssä tai edes työttömänä työnhakijana. Heikko koulutus ja oppimistulokset ovat yhteydessä työstä syrjäytymiseen.

Valitettavasti olemme nyt ajautuneet leikkaamaan koulutuksesta. Olemme vauraampia, mutta myös velkaisempia kuin koskaan, joten sopeuttamista tarvitaan koulutuksessakin. On Olen varma, että nykyisissä rakenteissa on tehottomuutta. On myös selvää, että väestön ikääntyminen, elinkeinorakenteiden muutokset sekä maan sisäinen muuttoliike muuttavat koulutuksen markkinoita. Tämän vuoksi moni koulu sulkee ovensa.

PISA-tutkimuksen tulosten julkistaminen joulukuun alussa löi monen ällikältä. Meidän edellä oli moni Aasian maa tai alue, jotka varmasti yksityisopetuksella ovat doupanneet oppimistuloksia. PISA:n tuloksissa olennaista oli se, että peruskoulussa opitaan vähemmän kuin aiemmin. Samoin se, että pojat ovat jääneet kaikesta jälkeen. Kansainvälinen ranking on ylpeyden himmenemistä lukuun ottamatta toissijaista.

Jos peruskoulu on repsahtamassa, voisi toisen koulutus vielä yrittää laastaroida kuhmuja. Oppivelvollisuuden pidentäminen ja nuorisotakuut korostavat ammatillisen peruskoulutuksen ja lukioiden merkitystä. Onkin perin outoa, että iso luuta lakaisee toisen asteen voimavaroja kestävyysvajeen peittämiseksi.

Hallituksen hyväksymä rakennepoliittinen paketti vei ainakin 260 miljoonaa ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen kuntaosuuden siirtäminen valtiolle on tulossa isolta osalta toisen asteen oppilaitosten maksettavaksi. Maaliskuun kehysriidessa on odotettavissa, että korkeakoulujen hakijasumaa puretaan siirtämällä rahaa toiselta asteelta. Näissä summissa puhutaan jopa viidenneksestä tai neljänneksestä koko rahoituksesta. Siinä on kyse paitsi koulurakennuksista myös tuhansista työpaikoista, opettajista ja muusta henkilöstöstä.

Arvovalinnat näkyvät teoissa, eivät juhlapuheissa.

Rakennepolitiikka ja ammatillisen rahoitusryhmä

Tänä syksynä opetusministeri asetti työryhmän pikaisesti uudistamaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Työ käsittää sekä perus- että lisäkoulutuksen eli suomeksi sanottuna nuorten ja aikuisten kouluttamisen oppilaitoksissa ja työpaikoilla oppisopimuksella.

Työryhmän toimeksianto sai perjantaina lisäpuhtia, kun maan hallitus linjasi ammatillisen koulutuksen rahoituksen jatkossa perustuvan suorituksiin ja tuloksiin, ei opiskeluaikaan.  Tavoite on hyvä, sillä opintojen keskeyttäminen, venyminen ja opintoalan vaihtaminen ovat valitettavan yleisiä ilmiöitä. Tosin tämä tehottomuus vaivaa ammatillisen lisäksi myös korkeakoulutusta.

Hallituksen päätös sisälsi myös 260 miljoonan euron leikkaukset toisen asteen koulutukseen. Tämä tarkoittaa noin 12 prosentin leikkausta ammatillisesta ja lukiokoulutuksesta, mikä tulee jo aiemmin tehtyjen säästöjen päälle. Tämä puolestaan tarkoittaa, että tulevaisuudessa Suomessa on harvempia toisen asteen oppilaitoksia huolehtimassa laajenevasta oppivelvollisuudesta.

Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijat saavat ammattitaitoa ja osaamista oman tulevaisuutensa rakentamiseen. Mielestäni muodollisen koulutuksen tavoitteena on myös tutkinnon suorittaminen, sillä ilman sitä on vaikea perustella pitkäkestoista julkista rahoitusta millekään koulutusmuodolle. Lopulta kaiken tämän tulisi edistää oppijan tai valmistuneen henkilön siirtymistä työelämään. Tästä lähtökohdasta tullaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta kehittämään.

Nämä tavoitteet sopivat muuten hyvin yliopistolle ja ammattikorkeakoulullekin, sillä työtä niistäkin valmistuvat tulevat tarvitsemaan.

Vuodesta 2014 ammattikorkeakoulujen rahoituksesta 50 % perustuu tutkintoihin ja kolme prosenttia työllistymiseen.  Yliopistot puolestaan saavat tohtorin ja ylemmistä korkeakoulututkinnoista neljänneksen koko rahoituksestaan ja reilun kolmanneksen rahoituksesta, josta tutkimukseen perustuva osuus on karsittu. Yliopistojen rahoituksessa työllistyminen on vain prosentin suuruinen hippunen.

Jos ammatillisen koulutuksen uudessa rahoituksessa annettaisiin prosentin tai kolmen painoarvo työllistymiselle, tikahtuisivat valtiovarainministeriön virkamiehet nauruun ehdotusta lukiessaan. 

Tulevaisuus tehdään tällä viikolla

Tämän viikon lopulla Suomi päättää mihin suuntaan haluaa mennä. Maan hallitukselta odotetaan esityksiä, joilla kuntien kustannuksia voidaan karsia – siirtämättä niitä suoraan valtion kassasta maksettavaksi. Velanhoidon ohessa kaksi suurinta julkisen talouden menoerää ovat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus.

Kun opetusministeri kiertää maailmalla koulutusvientiä edistämässä, säästävät kunnat peruskouluista. Ammattikorkeakouluilta on jo viety viidesosa rahoituksesta eikä yliopistojenkaan tilanne ole kummempi. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat käyneet y t-neuvotteluja henkilöstönsä kanssa. Vielä hullummaksi tilanteen tekee, että ensin rahoitusta on leikattu ja sen jälkeen kohdennettu lisämäärärahoja koko ikäluokan kouluttamiseen. Ei vaikuta johdonmukaiselta ajattelulta.

Tehtyjen ja odotettavissa olevien leikkausten lisäksi akuuttina ongelmana on ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirtäminen kokonaan valtion vastuulle. Kunnat osallistuvat tällä hetkellä 500 miljoonalla eurolla 25 ammattikorkeakoulun rahoittamiseen. Tämä raha pitäisi nyt löytää opetusministeriön sisältä. Summa on suuri, sillä ensi vuonna valtio rahoittaa ammatillista peruskoulusta noin 720 miljoonalla eurolla. Tuohon päälle tulee vielä noin miljardi euroa kunnilta, mikä hallinnollisesti on eri rahaa. 

Maailman parhaiden PISA-tulosten sijasta ihmetyksen aiheena syksyllä 2013 ovat olleet 9-luokkalaisten oppimistulosten heikentyminen. Tämä on enemmän kuin heikko signaali tulevaisuuden kannalta.

Suomi on ollut rajussa muutoksessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan eikä loppua näy. Muutosturvan maassa on myös koulutusjärjestelmän sopeuduttava, jotta se jatkossakin kehittää eri työtehtävissä tarvittavaa ammattitaitoa. Tähän työhön oppilaitoksilla tulee olemaan aiempaa pienet resurssit. Moni asia on tehtävä eri tavoin ja eripaikoissa kuin tänä päivänä.

Alkavana talvena Suomessa ihmetellään esityksiä ammattikorkeakoulujen ja ammattikoulujen toimipisteiden lakkauttamisista, sillä pelkät hallintorakenteiden muutokset eivät riitä kustannusten karsimiseen. Tämä koskee myös Helsingin ympäristöä, ei vain maakuntien Suomea. Samalla on päätettävä miten niukkenevat rahat jaetaan. Esi- ja peruskoulua lukuun ottamatta oppilaitoksia on jatkossa rahoitettava ennemmin tulosten kuin opiskelijoiden säilyttämiseen perusteella.

Tulevaisuus ei tapahdu itsestään vaan se tehdään.  Vastakkain eivät ole nuoriso ja vanhukset vaan punnittavana on maamme tulevaisuus. Ensin me uskoimme vihreään kultaan ja sittemmin matkapuhelimiin. Hyvinvointi ja vauraus kasvoivat suomalaisten osaamisesta. Nyt tulevaisuuden mantramme ei voi olla pikakoulutettu hoiva-avustaja vanhuksia hoitamassa.

Emme hyvästele vielä aikuiskoulutusta

Suomi on paistatellut päivää koulutuksen mallimaana jo pitkään. Uusinta vahvistusta erinomaisuudellemme saimme syksyllä, kun OECD:n ensimmäinen tutkimus aikuisten perustaidoista ylisti Suomea. PIAAC-tutkimuksen mukaan meidän luku- ja numerotaitomme ovat erinomaisia.  Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä ikäryhmien väliset erot ovat suuria.  Alle 40-vuotiaat suomalaiset ovat maailman kärkeä, mutta sitä vanhempien taidot ovat vain keskimääräisellä OECD:n tasolla.

PIAAC vahvisti, että Suomen muuttuminen koulutusyhteiskunnaksi peruskoulun myötä on ollut menestys. Samalla tulokset kertovat, että ennen peruskoulua koulunsa käyneet saivat heikommat eväät elämänmatkalleen. Tätä eroa on yritetty paikata aikuiskoulutuksella.

Vielä neljä vuotta sitten uskottiin, että aikuiskoulutuksen kautta voidaan vastata työelämän ja yhteiskunnan muutoksiin sekä lievittää niiden vaikutuksia. Ammatillisia tutkintoja ja koulutusta haluttiin kehittää työelämälähtöisesti. Tämän työn lähtökohdiksi ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksen (AKKU) johtoryhmä linjasi vuonna 2009 työssä ja työn ohella tapahtuvan oppimisen, aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen, tutkintojen ja tutkinnon osien joustavat yhdistelymahdollisuudet ja kysyntälähtöisyyden.  

Nämä kauniit sanat pyörivät yhä opetusministeriön työryhmien asialistoilla, mutta rahoituksen ja aloituspaikkojen leikkaukset sekä siirrot ovat tuoneet yt-neuvottelut ja irtisanomiset oppilaitoksiin. Ammatillisen koulutuksen valtakunnallisessa seminaarissa Kuopiossa, 12 - 13. marraskuuta, opetusministeriön edustajat antoivat tulosvaroituksen koulutuksenjärjestäjille, joten ainakin osalla koulutuksen järjestäjiä tulevaisuus näyttää yhtä hankalalta kuin kotimaisella paperiteollisuudella.

Näyttötutkinnot ja niihin valmistava koulutus ovat keskeinen osa ammatillista aikuiskoulutusta ja niihin osallistuu vuosittain noin 60.000 suomalaista. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan näyttötutkintojen suorittamiselle on yhteys yrityksen tuottavuuteen. Tässäkin tutkimuksessa havaittiin ero vanhempien ja nuorempien ikäluokkien välillä. Luokittelun ikäraja oli tällä kertaa 35 vuotta.  

Molemmat tutkimukset, joihin olen viitannut, puolustavat aikuiskoulutusta nimenomaan yli 40-vuotiaiden parissa. Suomi yrittää myllertää julkisia palveluja vastaamaan tämän päivän tarpeisiin. On selvää, että koulutuksen rakenteiden on myös muututtava. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että me aikuiset tarvitsemme meille suunnattua koulutusta jatkossakin. Yhä useammin se varmasti tapahtuu samassa organisaatiossa kuin nuorten koulutus, mutta nuorilla ja aikuisilla on erilaiset oppimisen tarpeet. Siksi heitä varten tarvitaan erilaisia oppimisen ja koulutuksen muotoja. Myös jatkossa.