Teollinen vallankumous 4.0 ja vanhan talouden ammattilaisten liikatarjonta

Meneillään oleva teollinen vallankumous 4.0 mullistaa työmarkkinat, kun automaatio ja uusi teknologia muuttavat palveluiden ja tavaroiden tuotantoa. Arvoketjujen muuttuminen tarkoittaa, että nykyisten ammattien sisällöllinen muuttuminen tai tuhoutuminen kokonaan jatkuu kiihtyvällä tahdilla.

Optimistinen ennakointitieto lupailee uutta työtä syntyvän, mutta osaamisvaatimukset muuttuvat.  Edessä on pula uusien asioiden osaajista ja liikatarjontaa vanhan talouden ammattilaisista. Odotettavissa on työttömyyden lisääntyminen senkin vuoksi, että talouden kasvu ei synnytä työpaikkoja yhtä paljon kuin ennen.

Aikuisten kouluttaminen on ollut perinteinen keino rakennemuutoksissa, mutta siihen osallistuminen on vähentynyt Suomessa. Noin puolet työikäisistä osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen, mutta koulutuspäivien määrä on ollut laskussa vuoden 2000 jälkeen. Myös henkilöstökoulutus on vähentynyt, mitataanpa sitä osallistumisena tai koulutuspäivien määrinä. Työpaikoilla oppiminen tapahtuu yhä useammin työtä tehden ei varsinaisesti koulutuksessa.

Pitäisikö aikuiskoulutus nähdä strategisena kansallisena työkaluna suuressa muutoksessa samalla tavalla kuin peruskoulu 1970-luvulla? Nyt aikuiskoulutus on mukana julkisen talouden säästötalkoissa, joten koulutusjärjestelmän mahdollisuudet tukea yksilöitä supistuvat. 

Lisäksi korkeakoulujen aikuiskoulutus keskittyy yhä perustutkintoihin, joiden suorittaminen vie vuosia. Itse asiassa ammattikorkeakoulujen tarjoama täydennyskoulutus, erikoistumisopinnot, on puolittunut vuonna 2005 vakinaistetun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen.

Työikäisillä suomalaisilla on keskimäärin hyvä osaaminen, mutta vaihtelu on suurta ja perustaidoiltaan heikkoja aikuisia on yllättävän paljon. Useammalla kuin joka kymmenennellä on ongelmia luku- tai numerotaidoissa. Tietotekniikan kanssa on ongelmissa 650 000 aikuista. Tämä ei lupaa hyvää työurien pidentämiselle tai siirtymiselle kohti asiantuntijatyötä.

Aikuiskoulutukselle tulee siis olemaan kysyntää. Ammatillisen lisäkoulutuksen, näyttötutkintojen, lisäksi tarvitsemme entistä enemmän erikoistumiskoulutuksia korkeakouluista valmistuneille. Toivon, että myös kansalais- ja työväenopistojen sekä kesäyliopistojen merkitys aikuisten vireyden ja toimintakyvyn ylläpitäjinä ymmärretään niukkuuden keskellä. Jos työtä ei ole tulevaisuudessa kaikille, voi vapaa sivistystyö tarjota mielekästä sisältöä elämään. 

Muodollinen aikuiskoulutus ei yksin riitä taitojen ja työkyvyn ylläpitämiseen, sillä ammattitaito kehittyy vain jos sitä on mahdollisuus käyttää. Samalla tavalla osaaminen hyödyttää vain jos sitä käytetään työssä tai muuten elämässä.  

Osaamisintensiivisillä aloilla henkilöstön on pysyttävä jatkuvasti kehittyvän teknologian tasalla. Henkilöstökoulutus tai muu kouluttautuminen nivoutuu entistä enemmän osaksi normaalia työn tekemistä. Matalapalkkaisilla aloilla muuntautumiskyky ja sopeutuminen kuuluvat työntekijän ydinosaamiseen muuttuvilla työmarkkinoilla.

Suomi kuuluu jo nyt muiden pohjoismaiden kanssa rakennemuutoksen kärkeen, mikä lisää mahdollisuuksiamme menestyä jatkossakin. OECD-maista vain ruotsalaisilla työpaikoilla tapahtuu enemmän töiden uudelleenjärjestelyistä tai teknologiasta johtuvia muutoksia. Usein muutos tarkoittaa myös henkilöstön vähennyksiä. Heikot perustaidot tai jääminen vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa tarkoittavat myös tipahtamista työelämän ulkopuolelle.

Hyvä osaaminen on parasta muutosturvaa

Teknologian kehittyminen tulee muuttamaan työmarkkinoita ja ammattirakenteita ennen näkemättömällä tavalla. Suomen ja suomalaisten on mahdollista menestyä tässä muutoksessa, mutta se edellyttää sopeutumista.

Koulutuksen ja osaamisen merkitys sekä kansakunnan että yksilön muutosturvana korostuu koko ajan enemmän. Työelämään valmistuvien ja siellä jo toimivien on voitava ylläpitää ammattitaitonsa ajan tasalla. Oman elämän rakentaminen edellyttää yhä useammalta meistä myös uuteen ammattiin kouluttautumista. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa elinikäisellä oppimisella varmistetaan sivistys ja osaaminen, joille maamme tulevaisuus rakentuu. Hyvä osaaminen on parasta muutosturvaa niin yksilölle kuin koko kansakunnalle.

Koulutuksen tarjonnan on uudistuttava eikä muutos voi jäädä vain hallinnon tai organisaatiorakenteiden tasolle. Kyse on uudesta oppimisen kulttuurista, joka perustuu vuorovaikutukseen, yksilöiden valintoihin, osaamisen tunnustamiseen sekä oppimiseen arjessa työssä. Tämä vaatii muutoksia niin opetuksen menetelmiin kuin sisältöihin.

Suomi on pieni kansakunta, joka on vaurastunut sijoittamalla ihmisiin. Kun Suomi 1960-luvulla päätti sijoittaa korkeakoulutukseen ja peruskouluun, olimme vielä köyhä maa. Nuo päätökset ovat olleet yhteiskuntamme kehityksen kannalta ratkaisevia. Myös 1990-luvun laman aikana Suomesta löytyi rohkeutta katsoa eteenpäin, kun ammattikorkeakoulujen rakentaminen alkoi. Suomella pitäisi nykyistenkin talousvaikeuksien keskellä olla malttia ylläpitää ja kehittää koulutusjärjestelmäänsä.

Suomi voi säilyttää maailman parhaimpiin kuuluvan koulutusjärjestelmän, jos emme romuta sitä resurssien leikkauksilla tai oppilaitosverkon liiallisella keskittämisellä. Tulevaisuudesta ei pidä säästää.

Kirjoitus on julkaistu myös STTK:n blogissa. 

Lukio olkoon yleissivistävä jatkossakin

Googlaamalla löytyy tieto, koska Suomi itsenäistyi tai missä on Suezin kanava. Verkosta ei kuitenkaan löydy ymmärrystä näiden yksittäisten tiedonsirujen merkityksestä tai yhteyksistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä on pohtinut lukiokoulutuksen uudistamista. Heidän mietintö korostaa siirtymistä pirstaleisesta tiedosta syvällisempään osaamiseen, jossa tiedot jäsentyvät laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Tavoite on hyvä, mutta se ei sinällään turvaa lukiokoulutuksen yleissivistävää luonnetta.

Yleissivistykseen kuuluu mielestäni laaja ymmärrys ihmisen ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä ja nykyisestä asemasta maailmassa. Oman elinympäristön ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen edellyttää, jokaiselta ylioppilaalta luonnontieteellistä perustaa ja matematiikan taitoja. Miten muuten voi arvioida esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevaa uutisointia? Luonnontieteellinen pohja tukee kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa, jos lukiossa opittu auttaa yksilöä tekemään oikeita valintoja. Näin yleissivistys ulottuu myös jokapäiväiseen elämään ja elinympäristöön.

Vastaavasti eri kulttuurien ja niiden historian ymmärtäminen on välttämätöntä yhä kansainvälisemmässä ympäristössä. Meidän Suomessa asuvien joukko on koko ajan värikkäämpää. Emme ole enää kaikki edes evankelisluterilaisia tai ortodokseja. Kotimaisten sekä muilla mantereillakin elävien naapureiden ymmärtämiseksi on tärkeä oppia myös perustiedot maailmanuskonnoista. Tietämättömyys historiasta ja kulttuureista vie meitä tuhoa kohti siinä missä elinympäristön turmeltuminen.

Teknologinen kehitys, kansainvälistyminen ja lisääntyvä keskinäinen riippuvuus ovat työelämää ja elinympäristöämme muovaavia megatrendejä. Koulujärjestelmän tulee ottaa nämä huomioon, jotta nuorilla on oikeat valmiudet oman tulevaisuutensa rakentamiseen.

Ammatin tai koulutusalan valinta ei enää ole koko työuran mittainen valinta. Tämä koskee myös korkeakouluista valmistuvia ei vain ammatillisen koulutuksen käyneitä työntekijöitä. Lukion kannalta olennaista on, että opiskelija valinnoillaan sulkee mahdollisimman vähän elinikäisen oppimisen väyliä.

Suomessa on meneillään koulutusjärjestelmän rakenteellinen keskittäminen, mikä tulevaisuudessa rajoittaa aikuisten mahdollisuuksia täydentää tai laajentaa omaa osaamistaan. Nyt tehtävät leikkaukset ja karsinnat koskevat niin ammatillista kuin yleissivistävää aikuiskoulutusta.

PISA ja PIAAC tutkimusten tulokset ovat viestineet nuorten heikentyneestä matematiikan osaamisesta, mikä heijastuu myös jatko-opinnoissa menestymiseen. Meneillään oleva talouden rakennemuutos kohti digitalisoituvaa taloutta korostaa matematiikan osaamisen tarvetta.

Englannin kielen ylivalta uhkaa jo vieraiden kielten osaamista Suomessa. Venäjän, espanjan, ranskan ja saksan opiskeleminen on huolestuttavan harvinaista, vaikka nämä kielet ovat elinkeinoelämän kannalta tärkeitä. Yksilölle monipuolinen kielitaito avaa uusia mahdollisuuksia.

Kun 99,5% lukiolaisista lukee pitkän englannin (A1-kieli) saksaa lukee vain 5,3%, ranskaa 1,9% ja venäjää 0,6%. Edes B-kielten valinta ei tuo lohtua, sillä saksaa opiskelee 9,4%, ranskaa 6,6%, espanjaa 5,6% ja venäjää vain 2,2%. Pakkoruotsista luopuminen tuskin parantaisi tilannetta ellemme kouluttaisi uusia kieltenopettajia "harvinaisiin", mutta maailmalla paljon puhuttujen kielten opetukseen. 

Sekä kielten että matematiikan osalta lukio rakentaa perusopetuksen saavutuksille, joten kansalliset talkoot näiden kahden ongelman ratkaisemiseksi vaativat laajempia toimenpiteitä. Suomalaisten kielitaidon monipuolistamisen tulisi itse asiassa alkaa jo varhaiskasvatuksen aikana.

Moni lukiosta valmistunut suuntaa suoraan työmarkkinoille, joten myös käytännön läheisen työelämätiedon on sisällyttävä koulutukseen. On vähintäänkin yhtä tärkeää oppia hakemaan työpaikkaa kuin ymmärtää työttömyyttä ilmiönä. Olennainen osa käytännön yhteiskuntaoppia sisältää vanhat kunnon kansalaistaidot, kuten työ- ja vuokrasopimuksen tekemisen. Pätkätöiden maailmassa tätä taitoa tarvitaan useammin kuin äänioikeuden ymmärtämistä.

Paraneeko laatu lisäämällä työssä oppimista?

Kun ammatillisesta koulutuksesta leikataan noin 300 miljoonaa euroa, on opiskelijoilla tiedossa aiempaa enemmän työssä oppimista. Pienemmällä rahoituksella palkataan vähemmän opettajia jotka antavat aiempaa vähemmän lähiopetusta. Opintoihin jo 90-luvun lopulta kuuluneet työssä oppimisjaksot tulevat lisääntymään ja pidentymään. Nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa koulutuksen laatuun.

Työpaikka on oivallinen ympäristö oppia ja harjaantua käytännössä. Tekniset asiat ovat vain osa ammattitaitoa sillä kaikkiin ammatteihin kuuluu paljon muutakin kuin ”mutterin vääntämistä”. Viestiminen omalla äidinkielellä ja myös englanniksi sekä laskeminen ovat oleellisia taitoja yhä kansainvälisemmässä Suomessa. Käytännön matematiikkaakin tarvitaan lähes kaikissa ammateissa. Näiden oppimiseen tarvitaan opettajaa ja koulua.

Ammatillisen koulutuksen suosio lisääntyi viime vuosikymmenen aikana. Syynä oli määrätietoinen kehitystyö, joka samanaikaisesti antoi perustutkinnon suorittaneelle jatko-opintokelpoisuuden ja koulutus muuttui käytännöllisemmäksi. Muodollinen jatko-opintokelpoisuus ei kuitenkaan takaa edellytyksiä suoriutua korkeakouluopinnoista. Siihen tarvitaan nimenomaan kielten ja matematiikan osaamista.

Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen. Koulutuksen laatu tarkoittaa, että opiskelija oppii sen mitä ammatissa tarvitaan. Samalla hän oppii miten pitää huolta omasta kehittymisestään.

Työpaikalla ammattiin opiskelevalla  on samanlainen oikeus saada ohjausta ja opetusta kuin koulussakin. Hänhän on siellä oppimassa tutkinnon edellyttämiä taitoja ei ilmaisena työvoimana. Luonnollisesti työpaikalla on oltava ohjaaja, jolla on aikaa ja kykyä opiskelijan paimentamiseen. Kyse ei ole vain perehdyttämisestä tehtäviin vaan opiskelijan oppimisen mahdollistamista.

Ammatillisen koulutuksen työssä oppimista on haluttu laajentaa. Osalle opiskelijoista se sopii oivallisesti, mutta tuskin kaikille. Keskeyttäminen on jo nyt suuri ongelma ammatillisessa koulutuksessa. Jonkun opinnot saadaan laajennetulla työssä oppimisella sujumaan loppuun asti. Joku toinen tarvitsee ehkä enemmän koulun sisällä, jotta voisi onnistua. Näiden tilanteiden arviointi on osa opettajan ammattitaitoa.

Ammatilliset tutkinnot ovat laajoja. Moni tutkinto antaa opiskelijalle eväät työllistyä eri ammatteihin. Työuraansa aloittelevalla on oltava laajaa osaamista, jotta hän voi työllistyä. Tämä edellyttää että työssäoppimispaikalla on mahdollisuus monipuolisiin oppimis- ja työtehtäviin. Tämä ei aina onnistu pienillä työpaikoilla, vaikka ne tekisivät millaista huippusuoritusta. Opiskelijan suorituksia verrataan tutkinnon tavoitteisiin ei työssä oppimispaikan tuloksiin. 

Ammatillisessa koulutuksessa tämä tarkoittaa ammattitaidon saavuttamista.

Suomessa 53 ammatillista perustutkintoa, joiden sisällä on yksi tai useampia koulutusohjelmia. Näiden sisällöt ja tavoitteet on määritetty opetussuunnitelman perusteissa, jotka Opetushallitus valmistele yhdessä alan kouluttajien, työnantajien ja ammattiliittojen kanssa. Tällä keinolla ammatillista koulutusta on pidetty muuttuvan työelämän tasalla.