Googlaamalla löytyy tieto, koska Suomi itsenäistyi tai missä
on Suezin kanava. Verkosta ei kuitenkaan löydy ymmärrystä näiden yksittäisten
tiedonsirujen merkityksestä tai yhteyksistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä on pohtinut lukiokoulutuksen uudistamista. Heidän mietintö korostaa siirtymistä pirstaleisesta tiedosta syvällisempään
osaamiseen, jossa tiedot jäsentyvät laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Tavoite on
hyvä, mutta se ei sinällään turvaa lukiokoulutuksen yleissivistävää luonnetta.
Yleissivistykseen kuuluu mielestäni laaja ymmärrys ihmisen ja
suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä ja nykyisestä asemasta maailmassa. Oman
elinympäristön ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen edellyttää,
jokaiselta ylioppilaalta luonnontieteellistä perustaa ja matematiikan taitoja.
Miten muuten voi arvioida esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevaa uutisointia? Luonnontieteellinen pohja tukee kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa, jos lukiossa opittu auttaa yksilöä tekemään oikeita valintoja. Näin yleissivistys ulottuu myös jokapäiväiseen elämään ja elinympäristöön.
Vastaavasti eri kulttuurien ja niiden historian ymmärtäminen on välttämätöntä
yhä kansainvälisemmässä ympäristössä. Meidän Suomessa asuvien joukko on koko ajan värikkäämpää. Emme ole enää kaikki edes evankelisluterilaisia tai ortodokseja. Kotimaisten sekä muilla mantereillakin elävien naapureiden ymmärtämiseksi on tärkeä oppia myös perustiedot maailmanuskonnoista. Tietämättömyys historiasta ja kulttuureista vie meitä tuhoa kohti siinä missä elinympäristön turmeltuminen.
Teknologinen kehitys, kansainvälistyminen ja lisääntyvä
keskinäinen riippuvuus ovat työelämää ja elinympäristöämme muovaavia
megatrendejä. Koulujärjestelmän tulee ottaa nämä huomioon, jotta nuorilla on
oikeat valmiudet oman tulevaisuutensa rakentamiseen.
Ammatin tai koulutusalan valinta ei enää ole koko työuran mittainen valinta.
Tämä koskee myös korkeakouluista valmistuvia ei vain ammatillisen koulutuksen käyneitä työntekijöitä. Lukion kannalta
olennaista on, että opiskelija valinnoillaan sulkee mahdollisimman vähän
elinikäisen oppimisen väyliä.
Suomessa on meneillään koulutusjärjestelmän
rakenteellinen keskittäminen, mikä tulevaisuudessa rajoittaa aikuisten
mahdollisuuksia täydentää tai laajentaa omaa osaamistaan. Nyt tehtävät leikkaukset ja karsinnat koskevat niin ammatillista kuin yleissivistävää aikuiskoulutusta.
PISA ja PIAAC tutkimusten tulokset ovat viestineet nuorten
heikentyneestä matematiikan osaamisesta, mikä heijastuu myös jatko-opinnoissa
menestymiseen. Meneillään oleva talouden rakennemuutos kohti digitalisoituvaa
taloutta korostaa matematiikan osaamisen tarvetta.
Englannin kielen ylivalta uhkaa jo vieraiden kielten
osaamista Suomessa. Venäjän, espanjan, ranskan ja saksan opiskeleminen on
huolestuttavan harvinaista, vaikka nämä kielet ovat elinkeinoelämän kannalta
tärkeitä. Yksilölle monipuolinen kielitaito avaa uusia mahdollisuuksia.
Kun 99,5% lukiolaisista lukee pitkän englannin (A1-kieli) saksaa lukee vain 5,3%, ranskaa 1,9% ja venäjää 0,6%. Edes B-kielten valinta ei tuo lohtua, sillä saksaa opiskelee 9,4%, ranskaa 6,6%, espanjaa 5,6% ja venäjää vain 2,2%. Pakkoruotsista luopuminen tuskin parantaisi tilannetta ellemme kouluttaisi uusia kieltenopettajia "harvinaisiin", mutta maailmalla paljon puhuttujen kielten opetukseen.
Sekä kielten että matematiikan osalta lukio rakentaa
perusopetuksen saavutuksille, joten kansalliset talkoot näiden kahden ongelman
ratkaisemiseksi vaativat laajempia toimenpiteitä. Suomalaisten kielitaidon
monipuolistamisen tulisi itse asiassa alkaa jo varhaiskasvatuksen aikana.
Moni lukiosta valmistunut suuntaa suoraan työmarkkinoille, joten myös käytännön läheisen työelämätiedon on sisällyttävä koulutukseen. On vähintäänkin yhtä tärkeää oppia hakemaan työpaikkaa kuin ymmärtää työttömyyttä ilmiönä. Olennainen osa käytännön yhteiskuntaoppia sisältää vanhat kunnon kansalaistaidot, kuten työ- ja vuokrasopimuksen tekemisen. Pätkätöiden maailmassa tätä taitoa tarvitaan useammin kuin äänioikeuden ymmärtämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti