torstai 5. helmikuuta 2015

On pakko uudistua, kun rahat vähenevät.



Suomi on vyötäisiään myöten suossa eikä ylöspääsystä ole tietoa. Viimeisen kahden vuoden aikana linjatut rakenneuudistukset ovat yksi kerrallaan kaatuneet. Jotkut toivovat, että näin käy myös eduskunnan käsittelyssä oleville toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkko- ja rahoituslaeille. 

Lakien säätämättä jättäminen ei kuitenkaan säästä oppilaitoksia, joille ei riitä opiskelijoita. 

Lakiesitysten kaatuminen ei kumoaisi jo tehtyjä säästöpäätöksiä, joista kaikkia ei ole vielä toimeenpantu. Kun ammatilliselta peruskoulutukselta katoaa vajaat 20 prosenttia ja aikuiskoulutukselta 38 prosenttia rahoituksesta, on pakko tehdä jotain.  

Fiksut koulutuksen järjestäjät miettivät jo nyt, mikä on paras tapa järjestää ammatillista koulutusta omalla toimialueella. Monia muutoksia on edessä niilläkin organisaatioilla, jotka varmasti saisivat jatkoluvan opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Uudistus on vietävä loppuun,.
 
Koko koululaitoksella, ammatillinen mukaan lukien, on toimitilaongelma. Useimmilla paikkakunnilla on liikaa opetustiloja tarpeeseen nähden.  Joissain paikoissa tarvitaan ehkä vielä lisää tiloja.

Jos ammattiopisto jää liian suureksi, voisiko se toimia myös yritysten toimitilana?

Tilan tarpeeseen vaikuttavat myös ammattikoulutuksen digitalisoituminen ja työssä oppimisen lisääntyminen. Pelkkä tutkintojen uudistaminen ei riitä vaan tarvitsemme myös uudenlaisia oppimisympäristöjä. 

Virtuaalitodellisuutta hyödynnetään Suomessa mm. risteilyalusten suunnittelussa, joten se kelpaisi varmasti myös ammattiin oppimisen ympäristöksi. Koulun digitalisointi on paljon enemmän kuin tietopilvestä löytyviä oppimateriaaleja. 

Ammatillisen koulutuksen digitalisointi on vasta ajatusten tasolla, mutta oppiminen työpaikoilla on lisääntynyt. Jatkossa tarvitsemme entistä enemmän joustavampia mahdollisuuksia yhdistää oppimista työpaikalla ja oppilaitoksissa.Tämä tuo säästöjä ja oikein toteutettuna parantaa oppimistuloksia eli ammattitaitoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti