Ammatillista on uudistettava, mutta harkiten

Eduskunta käsittelee esityksiä koulutuksen järjestäjäverkkoja ja rahoitusjärjestelmiä koskeviksi laeiksi. Samaan aikaan opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan kriteereitä ammatillisen koulutuksen ja lukion järjestämislupien uudelleen jakamiselle. Hakuprosessi käynnistyy alkuvuoden aikana.

Lakiesityksen mukaan luvan saajalla pitää olla ammatilliset ja toiminnalliset edellytykset, joilla vastataan olemassa olevaan koulutustarpeeseen.  Viime kädessä lupien myöntäminen perustuu luonnollisesti poliittiseen harkintaan.

 

Seuraavan hallituksen opetusministerillä tulee olemaan harvinaisen paljon valtaa toisen asteen koulutusverkosta päätettäessä. Vakaan harkinnan lisäksi toivon tulevalta ministeriltä näkemystä tulevaisuuden tarpeisiin vastaamisesta. 

Tarvittava näkemyksellisyys ei synny nykyisten oppilaitosten taseita tarkastelemalla. Menneeseen tuijottamisen sijaan on ajateltava: Mitä tuleva voisi olla?

Järjestämislupien hakeminen on otettava vakavasti jokaisessa ammatillisen koulutuksen organisaatiossa. Talouden rakennemuutos uusine ja katoavine työtehtävineen ja väestökehitys muuttavat koulutustarpeita, joten yksikään hakija ei saa uutta lupaa samanlaisena kuin se on nyt.

Pelkkä tehokkuuden hakeminen tai hallinnollisten rakenteiden uudistaminen eivät riitä. Uutta ei voi aina lisätä vanhan päälle, mutta luopuminen tarpeettomasta tuo tilaa uudelle. Meidän on tehtävä asioita aiempaa järkevämmin, jotta resurssien säästämisen lisäksi ammatillinen koulutus vastaa paremmin ihmisten ja yritysten tarpeisiin.

Huhtikuun vaalit eivät muuta tilannetta. Yksikään merkittävä puolue ei ole luvannut lisätä koulutuksen rahoitusta. Päinvastoin – poliitikot lupaavat meille tiukkaa kulukuuria, mikä edellyttää nykyisten rakenteiden ravistelua. Jo päätettyjen leikkausten vaikutukset näkyvät täysimääräisesti vuonna 2017, jolloin moni nykyinen järjestäjä voi menettää taloudellisen pohjan toiminnaltaan.

Sanelun sijasta koulutuksen järjestäjät haluavat avoimuutta ministeriöltä. Tämä edellyttää meiltä itseltämme kykyä etsiä uusia ratkaisuja eri alueiden ja asiakasryhmien tarpeisiin.

Yksikään oppilaitos tai koulutuksen järjestäjä ei tule menestymään tämän päivän strategialla tulevina vuosina

Yksittäisten oppilaitosten, toimitilojen ja koulutusalojen tarpeen arvioimisen ohessa on tunnistettava parhaat tavat toimia.  Ammatillinen koulutus on kokonaisuus, mutta kaikkiin osaamisen tarpeisiin ei sovi yksi ja sama ratkaisu. Millä tavoin koulutamme nuoria ammattiin? Miten parhaiten vastaamme työelämän tarpeisiin?

Maailma muuttuu nopeasti, joten nykyiset toimintatavat ja organisaatiorakenteet vanhenevat. Asioita on jatkossa tehtävä järkevämmin ja todennäköisesti hyvin eri tavoin kuin nykyään. Nämä vaatimukset koskettavat myös ammatillista koulutusta, joka 260 000 opiskelijalla ja 70 000 tutkinnolla (vuonna 2012) on perusopetuksen jälkeen toiseksi suurin osa Suomen koulutusjärjestelmässä.

Suomi on pulassa eikä meillä ole enää varaa kaikkiin nykyisiin palveluihin. Yhteiskunnan uudistamiseksi tarvitsemme aloitteita ja vakaata harkintaa, emme panikointia tai pään työntämistä pensaaseen. Valmius muutoksiin tarkoittaa, että ammatillisen koulutuksen päättäjät ja omistajat pitävät aloitteen ja tosiasiallisen päätösvallan itsellään.

Suomesta loppuvat työntekijät

Suomesta loppuvat työntekijät. Tämä johtopäätös ei ihan heti nouse mieleen, kun lukee uutisia joukkoirtisanomisista ja työttömyyden lisääntymisestä. Aleksi Kalenius, opetus- ja kulttuuriministeriö, on laskenut viimeisten 25 vuoden tilastojen pohjalta, että ammatillisen ja erityisesti korkeakoulutuksen suorittaneille syntyy enemmän työtä kuin on työlle tekijöitä vuoteen 2030 mennessä. 

Ongelma ei ratkea ruuvia kiristämällä, sillä korkeakoulutetut ovat käytännössä täystyöllisiä. Parhaassa työiässä, 35-54 vuotta, olevien korkeasti koulutettujen työllisyysaste oli vuonna 2011 noin 90 prosenttia.

Kaleniuksen arvioissa ei ole huomioitu maahanmuuttoa tai robottien marssia työmarkkinoille. Etenkin jälkimmäinen voi muuttaa tilanteen täysin. On hyvä muistaa, että maailman suurimpiin teollisuusyrityksiin kuuluva Foxconn on robotisoimassa tuotantolinjansa. Miten käy meidän suomalaisten, kun kone korvaa kiinalaisen työn? Foxconn valmistaa mm. iPhone puhelimia Applelle. Yksi foxbot tekee vuorokaudessa 30 000 puhelinta.

Tekoälyt ja automaatio syövät myös korkeakoulutettujen asiantuntijoiden ja toimihenkilöiden työtä, joten talouskasvu alkaessaan ei todennäköisesti luo työpaikkoja entiseen tapaan. Yksi asia on epävarmuudessa varmaa: Ilman osaavaa työvoimaa ei uusia työpaikkoja ainakaan synny.

Viimeisen 25 vuoden aikana Suomessa on syntynyt 350 000 työpaikkaa korkea-asteen koulutuksen, mihin sisältyvät myös aiemman opisto-aste, suorittaneille ja 175 000 työpaikkaa toisen asteen koulutuksen suorittaneille. Toiseen asteeseen kuuluvat ammatillinen peruskoulutus ja lukio. Samanaikaisesti on kadonnut puoli miljoonaa työpaikkaa vain peruskoulun tai sen edeltäjien varassa olleilta. 

Korkeampi koulutus on parempi koulutus. Näin kertovat kaikki työllisyystilastot. Korkeakoulutetut ovat enemmän työllisinä, vähemmän työttöminä ja vähemmän eläkkeellä kuin muut työikäiseen väestöön kuuluvat. Näiden lukujen valossa kouluttautuminen on Suomessa kannattanut. Korkeakoulutetut ovat taantumien aikana olleet vähemmän työttömänä kuin muut.

Vuonna 2010 ammatillisesta peruskoulutuksesta valmistuneista 72 prosenttia oli töissä vuotta myöhemmin, kun ammattikorkeakoulututkinnolla työllistyi 90 % ja ylemmällä korkeakoulututkinnolla yli 92 prosenttia. Näistä luvuista on siivottu asevelvolliset, maasta muuttaneet ja henkilöt, joiden asema on tilastoissa tuntematon. Vuonna 2011 Suomen talous kasvoi ja työttömyys väheni.

Työnhakijoiden koulutustason noustessa on työnantajien vaatimustasokin kasvanut. Korkeakoulutetun hyvät yleiset valmiudet tuntuvat päihittävän ammatillisen tutkinnon tuottaman osaamisen monissa tehtävissä, joissa ei vaadita alan teknistä osaamista. Oman kokemukseni mukana työpaikka on aina kuitenkin työttömyyttä parempi vaihtoehto vastavalmistuneelle.

Seitsemän prosenttia vailla peruskouluun opintonsa jättäneistä 25-34-vuotiaista on jo eläkkeellä. Heidän osuutensa on suurempi ikäryhmästään kuin eläkeläisten osuus 55-59-vuotiaista korkeakoulutetuista. 

Yksilön heikko tilanne on ongelma koko yhteiskunnalle. Tämän vuoksi opintojen jatkaminen peruskoulun jälkeen ja toisen asteen opintojen loppuun saattaminen on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite.

Aleksi Kalenius: Koulutus, työllisyys ja työttömyys. Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:13.