Ammatillista on uudistettava, mutta harkiten

Eduskunta käsittelee esityksiä koulutuksen järjestäjäverkkoja ja rahoitusjärjestelmiä koskeviksi laeiksi. Samaan aikaan opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan kriteereitä ammatillisen koulutuksen ja lukion järjestämislupien uudelleen jakamiselle. Hakuprosessi käynnistyy alkuvuoden aikana.

Lakiesityksen mukaan luvan saajalla pitää olla ammatilliset ja toiminnalliset edellytykset, joilla vastataan olemassa olevaan koulutustarpeeseen.  Viime kädessä lupien myöntäminen perustuu luonnollisesti poliittiseen harkintaan.

 

Seuraavan hallituksen opetusministerillä tulee olemaan harvinaisen paljon valtaa toisen asteen koulutusverkosta päätettäessä. Vakaan harkinnan lisäksi toivon tulevalta ministeriltä näkemystä tulevaisuuden tarpeisiin vastaamisesta. 

Tarvittava näkemyksellisyys ei synny nykyisten oppilaitosten taseita tarkastelemalla. Menneeseen tuijottamisen sijaan on ajateltava: Mitä tuleva voisi olla?

Järjestämislupien hakeminen on otettava vakavasti jokaisessa ammatillisen koulutuksen organisaatiossa. Talouden rakennemuutos uusine ja katoavine työtehtävineen ja väestökehitys muuttavat koulutustarpeita, joten yksikään hakija ei saa uutta lupaa samanlaisena kuin se on nyt.

Pelkkä tehokkuuden hakeminen tai hallinnollisten rakenteiden uudistaminen eivät riitä. Uutta ei voi aina lisätä vanhan päälle, mutta luopuminen tarpeettomasta tuo tilaa uudelle. Meidän on tehtävä asioita aiempaa järkevämmin, jotta resurssien säästämisen lisäksi ammatillinen koulutus vastaa paremmin ihmisten ja yritysten tarpeisiin.

Huhtikuun vaalit eivät muuta tilannetta. Yksikään merkittävä puolue ei ole luvannut lisätä koulutuksen rahoitusta. Päinvastoin – poliitikot lupaavat meille tiukkaa kulukuuria, mikä edellyttää nykyisten rakenteiden ravistelua. Jo päätettyjen leikkausten vaikutukset näkyvät täysimääräisesti vuonna 2017, jolloin moni nykyinen järjestäjä voi menettää taloudellisen pohjan toiminnaltaan.

Sanelun sijasta koulutuksen järjestäjät haluavat avoimuutta ministeriöltä. Tämä edellyttää meiltä itseltämme kykyä etsiä uusia ratkaisuja eri alueiden ja asiakasryhmien tarpeisiin.

Yksikään oppilaitos tai koulutuksen järjestäjä ei tule menestymään tämän päivän strategialla tulevina vuosina

Yksittäisten oppilaitosten, toimitilojen ja koulutusalojen tarpeen arvioimisen ohessa on tunnistettava parhaat tavat toimia.  Ammatillinen koulutus on kokonaisuus, mutta kaikkiin osaamisen tarpeisiin ei sovi yksi ja sama ratkaisu. Millä tavoin koulutamme nuoria ammattiin? Miten parhaiten vastaamme työelämän tarpeisiin?

Maailma muuttuu nopeasti, joten nykyiset toimintatavat ja organisaatiorakenteet vanhenevat. Asioita on jatkossa tehtävä järkevämmin ja todennäköisesti hyvin eri tavoin kuin nykyään. Nämä vaatimukset koskettavat myös ammatillista koulutusta, joka 260 000 opiskelijalla ja 70 000 tutkinnolla (vuonna 2012) on perusopetuksen jälkeen toiseksi suurin osa Suomen koulutusjärjestelmässä.

Suomi on pulassa eikä meillä ole enää varaa kaikkiin nykyisiin palveluihin. Yhteiskunnan uudistamiseksi tarvitsemme aloitteita ja vakaata harkintaa, emme panikointia tai pään työntämistä pensaaseen. Valmius muutoksiin tarkoittaa, että ammatillisen koulutuksen päättäjät ja omistajat pitävät aloitteen ja tosiasiallisen päätösvallan itsellään.

Koulutuksen alasajo on arvovalinta

260 miljoonaa euroa on ammatillisen koulutuksen ja lukioiden osuus kestävyysvajetalkoissa. Tämän verran 16–19-vuotiaat, heidän vanhempansa ja tulevat työnantajansa antavat omasta tulevaisuudestaan. Tämä ratkaisu oli arvovalinta.


Säästöpäätökset tarkoittavat, että moni oppilaitos tai oppilaitosta ylläpitävä koulutuksen järjestäjä menettää taloudelliset edellytykset toimintansa jatkamiseen. Nyt on aika maan eri osissa kokoontua yhteisen pöydän ääreen miettimään, miten mahdollisuudet kouluttautua turvataan mahdollisimman hyvin.


Muodolliset päätökset tulevat opetus- ja kulttuuriministeriön antamina järjestämislupina, mutta tosiasialliset ratkaisut tehdään alueilla. Niitä tekemään kannattaa koota yhteen ammatillisen ja lukiokoulutuksen järjestäjät, kunnat sekä työ- ja elinkeinoelämän edustajat. Käytännön työstä vastaavia opettajiakaan ei kannata unohtaa uuden oppilaitosverkon rakentamisessa.


Säästöjen lisäksi koulukentällä on edessään toinen suuri tehtävä. Oppilaitosverkon uudistuessa on rakennettava 2020-luvun tarpeisiin oppimisympäristöjä, jotka innostavat nuoria oppimaan ja kouluttautumaan. Elinympäristömme muuttuu ja teknologisoituu nopeasti, mikä muuttaa tapojamme oppia sekä etsiä ja omaksua tietoja ja taitoja. Moni nykyisistä tutkinnoista vanhenee ennen kuin tänä vuonna peruskoulussa aloittaneet ovat työikäisiä vuoden 2030-tienoilla.


Uuden mahdollisuuden antaminen perusopetuksen jälkeen on ollut ammatillisen koulutuksen päätehtävä osaavan työvoiman kouluttamisen ohella. Tämän vuoksi ammatillinen koulutus kantaa päävastuuta nuorisotakuusta.


Suomi on 1960-luvulta lähtien tavoitellut tasa-arvoisempia mahdollisuuksia koulutukseen. Edistystä on tapahtunut, mutta köyhien lapsilla on yhä vielä heikommat lähtökohdat oman elämänsä rakentamiseen.


Erityisen huolestuttavaa on suurten kaupunkien sisällä tapahtuva eriytyminen. Sijainti sekä oppilaiden perhetausta on ensisijainen syy eroihin koulujen oppilaitosten välillä. Lisääntyvä työttömyys, köyhyys ja muu huono-osaisuus näkyvät koulukohtaisissa oppimistuloksissa ja jatko-opintoihin siirtymisessä.


Suomi kaipaa uudistumista eikä se tapahdu itsestään. Avainsana on koulutus, joka luo osaamista. Itsenäistymisen jälkeen Suomi sai oppivelvollisuuden. 1960-luvulla luotiin peruskoulu ja valtakunnallinen yliopistolaitos. Jopa 1990-luvun laman aikana perustettiin ammattikorkeakoulut ja näyttötutkintojärjestelmä aikuisille. Nyt 2010-luvulla koulutusta on alettu ajaa alas. Lyhytnäköisempiä ratkaisuja on vaikea kuvitella.


Kirjoitus on julkaistu myös 5.12.2014 STTK:n blogissa.

Koulutuspalvelut ja oppilaitokset murroksessa

Suomi laittaa koulutuspalvelut ja oppilaitosverkon uuteen uskoon, vaikka julkinen kohu ei saattele sitä sosiaali- ja terveysuudistuksen tavoin. Sote-uudistuksen rinnalla etenee oppilaitosuudistus ilman suurta julkista kohua. Se koskee suoraan ammatillista koulutusta, lukiokoulutusta ja vapaata sivistystyötä, jotka halutaan koota nykyistä suurempiin organisaatioihin.

Korkeakoulujen osalta rakenteet ovat jo muuttuneet. Vuonna 2006 Suomessa oli 20 yliopistoa ja 29 ammattikorkeakoulua. Nyt yliopistoja on 14 ja ammattikorkeakouluja 24, joiden sivutoimipisteiden määrä on supistunut huomattavasti. Nyt on meneillään toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen.

Tarkastelussa ovat 189 ammatillisen koulutuksen järjestäjää, 422 lukiota, 79 kansanopistoa, 180 kansalaisopistoa, 20 kesäyliopistoa ja 11 opintokeskusta. Perusopetuksen kouluverkko supistuu kuntienpäätöksillä väestömuutosten ja julkisen talouden heikentymisen seurauksena. Harvaan asutussa Suomessa on hajanainen oppilaitosverkko, jota ei ole rakennettu yhtenäiseksi järjestelmäksi.

Hajanaisuus tarkoittaa, että Suomessa on paljon pieniä oppilaitoksia. Alle sata opiskelijaa on kolmasosalla ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjistä, 62 prosentilla aikuisille tarkoituksen ammatillisen koulutuksen järjestäjistä ja 22 prosentilla lukioista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on pitkään ollut ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon supistaminen. Jo vuonna 2006 tavoitteeksi asetettiin monialaisten ammattiopistojen muodostaminen. Yhdellä koulutuksen järjestäjällä voi olla useita oppilaitoksia tai toimipisteitä. Se voi tarjota koulutusta nuorille, aikuisille tai molemmille.

Nyt tavoitteeksi on asetettu vahvojen lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien aikaansaaminen. Vahvalla tarkoitetaan organisaatiota, joka kykenee oman toimintansa parantamiseen, yhteistyöhön muiden tahojen kanssa ja vastaamaan toiminta-alueensa ja sen työelämän tarpeisiin.

Toiminnan tehokkuuden lisäksi rakenneratkaisuilla haetaan 56 miljoonan euron säästöjä. Marraskuussa 2013 hallitus päätti rakennepoliittisen ratkaisun yhteydessä leikata toisen asteen koulutuksesta yhteensä 260 miljoonaa euroa. Tämän vaalikauden leikkaukset kohdistuvat ennen kaikkea aikuiskoulutukseen, joka menettää 34 prosenttia vuoden 2012 rahoitustasosta vuoteen 2017 mennessä. Ammatillinen peruskoulutukseen kohdistuu noin 15 prosentin ja ammattikorkeakouluihin 20 prosentin säästöt.

Ammatillisessa koulutuksessa ministeriö järjestäisi 70-90 organisaatiossa, mikä on alle puolet nykyisestä. Monialainen ammattiopisto tarjoaisi nuorten ja aikuiskoulutuksen oppilaitoksessa ja oppisopimuksena. Opiskelijoita pitäisi olla vähintään 2000. Mukaan mahtuisi erikoistuneitakin oppilaitoksia, esimerkiksi aikuiskouluttajia, mutta niilläkin olisi oltava 1000 opiskelijaa. Vastaavasti lukiokoulutuksen järjestäjällä pitäisi olla ainakin 500 opiskelijaa.

Muutos vaikuttaa suurelta, mutta ammatillinen koulutus on käytännössä jo keskittynyt.  28 suurinta organisaatiota (21 %) kouluttaa 74 prosenttia kaikista ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoista. 76 pienintä järjestäjää kouluttavat 6,7 prosenttia kaikista opiskelijoista.

Sote-uudistus erva-alueineen muuttaa kuntien tehtäviä. Tällä voi olla vaikutuksia myös kunnan rooliin koulutuksen järjestäjänä. Nykyisin kunnat omistamat organisaatiot tarjoavat suuren ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön koulutustarjonnasta. Valtionosuusjärjestelmän kautta kunnat myös rahoittavat toisen asteen koulutusta.

Kohtalokas virhe

Ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoitus vähenee vuoteen 2017 mennessä 56 miljoonaa euroa. Summa on suuri, sillä vuoden 2014 valtion talousarviossa ammatilliseen lisäkoulutukseen ja oppisopimuskoulutukseen oli varattu noin 260 miljoonaa euroa.

Aikuiskoulutuksella on perinteisesti hoidettu työttömyyttä taantumien aikana. Samalla on kohennettu ammattitaitoa tulevan nousun varalta. Enää Suomi ei usko koulutuksen voimaan tulevaisuuden rakentamisessa. Uskon menetys on kohtalokas virhe.

Aikuisten näyttötutkinnon aloittaneista noin puolet suorittaa tutkinnon loppuun. Yli 50-vuotiaat keskeyttävät nuorempia useammin, mikä kertonee työmarkkinoista. Työurien pidentäminen on totta juhlapuheissa, mutta yli 55-vuotiailla ei ole kunnolla sijaa työmarkkinoilla. Miksi siis päivittää osaamista tai kouluttautua?

Erityisen huolestuttavaa on, että ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen on yleisintä Uudellamaalla, joka on maamme talouden veturi. Tämä koskee myös nuorten ammatillista peruskoulutusta ja lukiota.

Uudellamaalla on maan koulutetuin väestö, mutta tänne keskittyvät myös opintojen keskeyttämisestä aiheutuvat ongelmat. Toisen asteen koulutuksen keskeyttäneet ovat tutkinnon suorittaneita useammin työttöminä.

Ensi viikolla aloittaa työnsä opetusministeriön asettama näyttötutkintojen kehittämistyöryhmä. Siellä on pohdittava, miten tämän hetkiset 374 ammatillista tutkintoa modernisoidaan. 

Seuraavan kymmenen vuoden aikana työmarkkinat muuttuvat rajusti. Digitalisaatio uutena yleiskäyttöisenä teknologiana tekee yhä useamman vapautuvan työpaikan tarpeettomaksi. Uudet työt vaativat uutta osaamista eikä viime vuosikymmenen ammatteihin valmistavilla tutkinnoilla ehkä enää ole suurta arvoa.

Myös ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä muuttuu. Jos opinnot eivät etene loppuun saakka, jää oppilaitokselta rahat saamatta. Tämä varmasti vaikuttaa oppilaitosten motivaatioon huolehtia opiskelijoistaan aiempaa paremmin.

Muutos ei poista alenevan rahoituksen ongelmaa. Tarjolla on vähemmän koulutusta, vaikka tarve ammattitaidon uudistamisen kasvaa.

Koulutusjärjestelmää ei ole varaa tuhota

Syksyllä julkaistussa osaamistutkimuksessa (PIAAC) 16-24 -vuotiaat menestyivät heikommin kuin 25-34 -vuotiaat. Lukutaidossa eroa oli 1,5 ja numerotaidoissa peräti 2,5 kouluvuoden oppimisen verran. Myös tuorein PISA-tutkimus osoittaa nuorten matematiikan osaamisen heikentymisen. Joka viidenneltä nuorelta aikuiselta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto, eikä tilanne ole muuttunut 30 vuoteen.

Heikommin peruskoulussa menestyneitä voidaan auttaa työuran alkuun ammatillisella koulutuksella, mutta siihen kohdistuvat isot leikkaukset. Tällä vaalikaudella ammatillisen koulutuksen rahoituksesta on häviämässä 15 prosenttia, jopa 300 miljoonaa euroa.

Opetusministeriö jatkaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien lukumäärän vähentämistä. Yhdellä ammattioppilaitoksella voi olla useita toimipisteitä, joiden olemassaolo riippuu koulutuksen kysynnästä ja järjestäjän taloudellisista edellytyksistä. Säästöt ajavat monta pientä oppilaitosta ahdinkoon.

 Suomi on vaurastunut sijoittamalla ihmisiin

Oppilaitosverkon supistuminen hankaloittaa siirtymistä peruskoulusta jatko-opintoihin, mikä on ristiriidassa oppivelvollisuuden laajentamisen ja myös nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Iso osa Suomesta on vailla toimivaa joukkoliikennettä, eikä kaikilla alaikäisillä ole kypsyyttä aloittaa itsenäistä elämää toisella paikkakunnalla.

Ammattirakenteet muuttuvat, sillä teknologian kehitys vähentää suorittavaa työtä. Ihmiset ovat erilaisia eikä kaikista ole teoreettisiin opintoihin. Siksi ammatillista koulutusta tarvitaan, vaikka tulevaisuudessa häämöttäisi asiantuntijatehtävien lisääntyminen.

Maamme on vaurastunut sijoittamalla ihmisiin. Kun Suomi 1960-luvulla päätti sijoittaa korkeakoulutukseen ja peruskouluun, olimme köyhä maa. Myös 1990-luvun laman aikana Suomesta löytyi rohkeutta katsoa eteenpäin, kun ammattikorkeakoulujen rakentaminen alkoi. Nykyisten vaikeuksien keskellä pitäisi olla malttia kehittää koulutusta, ei romuttaa sitä.

Kirjoitus on julkaistu 3.3.2014 Talouselämässä.

Vähemmällä on tehtävä enemmän

Esitys historian opetuksen valinnaisuudesta lukiossa sai suomalaiset pillastumaan. Yleissivistys ja ihmiskunnan tulevaisuus vaativat menneisyyden tuntemista, eikä toiseen maailmansotaan tai punaiseen diktatuuriin johtaneita asioita saa unohtaa. Hyvä näin, mutta yleissivistys yhä teknologisoituvammassa maailmassa kattaa myös luonnontieteiden ymmärtämisen. Miten muuten nuori ylioppilas voi arvioida esimerkiksi ilmastonmuutoksesta käytävää keskustelua.

Samanaikaisesti ammatillisen koulutuksen ympärillä käytävä kansalaiskeskustelu on olematonta, vaikka peruskoulun jälkeen nuoret jakautuvat lähes tasan ammatilliseen ja lukiokoulutukseen. Kun mukaan lasketaan aikuisille suunnattu lisäkoulutus, on ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärä noin 240 000. Tämä on enemmän kuin missään muussa tutkintoon valmistavassa koulutusmuodossa.

Pitääkö ammatillisen koulutuksen olla lähipalvelu? Miten paljon ammattiin opiskelevat voivat suorittaa käytännön opintoja työpaikalla? Kuka ohjaa opiskelijoita – opettaja vai ammattihenkilö - työssä oppimisen aikana?

Tällaisia kysymyksiä päättäjät ratkovat eri puolella Suomea, kun ammatillisen rahoituksesta leikataan ainakin 15 prosenttia. Samanaikaisesti opetusministeriössä valmistellaan rahoituksen määräytymisperusteiden uudistamista. Jatkossa ammattiopiston rahoitukseen vaikuttaa nykyistä enemmän opiskelijoiden opintojen eteneminen ja työelämään siirtyminen. Yhteisvaikutuksena moni pienehkö oppilaitos tulee havaitsemaan taloudellisten toimintaedellytystensä murenevan.

Oppilaitosten sijainnilla ja lukumäärällä on merkitystä nuorten valitessa jatko-opintopaikkaansa. Kaikkialla maassa ei ole toimivaa joukkoliikennettä eivätkä 16-17-vuotiaat ole aina kypsiä muuttamaan toisella paikkakunnalle, vaikka tiedossa olisikin paikka ammattiopiston asuntolassa.

Suomalainen koulujärjestelmä on hankalan tilanteen edessä. Vähemmällä pitää tehdä enemmän, kun oppivelvollisuus laajenee. Ammattiin valmistavan koulutuksen pitäisi jatkossa vastata entistä paremmin yksilöiden erilaisiin tarpeisiin. Kyse uudesta oppimisen kulttuurista, joka perustuu vuorovaikutukseen, yksilöiden valintoihin, koulun ulkopuolella opitun tunnustamiseen sekä oppimiseen erilaisissa ympäristöissä. 

Koulutukseen kohdistuvat säästöt ovat tosiasia, mutta niiden vaikutuksia minimoida. Tämä ei onnistu ilman riittävää opetusta ja siihen liittyvää opinto-ohjausta.

Toivottavasti maaliskuun kehysriihessä hallitus ei lupaa lisää sopeutuksia tälle rintamalle.

Kirjoitus on julkaistu STTK-lehden numerossa 1/2014.

Liikaa liian pieniä korkeakouluja

Suomessa on korkeakoulu jokaista 145 000 asukasta kohden. Näistä yliopistoja on 14 ja ammattikorkeakouluja vielä toistaiseksi 24. Jälkimmäisten joukossa tulee tapahtumaan piakkoin yksi fuusio, mutta kokonaiskuva ei oikeastaan muutu, kun korkeakouluja jää 37. Moni korkeakouluista toimii usealla paikkakunnalla pienissä toimipisteissä, joissa ei aina kyetä tarjoamaan laaja-alaisia opiskelumahdollisuuksia tai tutkimus- ja kehityspalveluita.


Koulutuksen supistuva rahoitus hajoaa epätarkoituksenmukaisesti liian pieniin yksiköihin.
Suuresta lukumäärästä johtuen joukkoon ei mahdu kuin yksi kansainvälisesti arvostettu korkeakoulu, Helsingin yliopisto. Toki muistakin löytyy hyviä yksiköitä ja yksilöitä, mutta kokonaisuutena ne eivät yllä huipputasolle. Tämän osoittaa muiden suomalaisten yliopiston alhainen sijoittuminen ranking-listoilla.


Onko järkeä, että reilun 70 000 asukkaan Lappeenrannassa on erillinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu samalla kampuksella? Teknillinen yliopisto 5000 opiskelijalla ja ammattikorkeakoulu reilulla 3000 opiskelijalla ovat kumpikin omassa joukossaan pieniä. Vastaava tilanne löytyy myös Vaasasta, jossa on yliopisto sekä ruotsin ja suomenkieliset ammattikorkeakoulut. Lisäksi kaupungissa toimivat ainakin Helsingin yliopisto ja Svenska handelshögskolan. Lapin läänissä, 184 000 asukasta, on kaksi rinnakkaista korkeakoulua.


Suomessa on myös kuusi yliopistokeskusta, joissa Kajaania lukuun ottamatta on useamman yliopiston toimintoja. Kaikilla näillä paikkakunnilla toimii myös ammattikorkeakoulu. Ehkä tässäkin olisi järkiperäistämistä.


Kun koulutuksesta valitettavasti leikataan, on toiminta järjestettävä kestävällä tavalla. Jako yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin erillisinä organisaatioina ei mielestäni ole enää perusteltua, koska se estää parhaan mahdollisen julkisten varojen käytön kansalaisten parhaaksi. Myös väestökehitys ja maan sisäinen muuttoliike puoltavat uusia organisaatioratkaisuja, joiden sisällä voidaan tarjota erilaisiin tutkintoihin johtavia ohjelmia.


Maailman talous on siirtymässä digitalisaation aikaan. Tämä mullistaa palveluiden ja tavaroiden tuotannon myös Suomessa – halusimme tai emme. Materiaalin tuotanto tulee korvautumaan aineettoman lisäarvon luomisella. Uuden kasvun luomisessa tarvitaan korkeakoulujen, yritysten ja muiden työorganisaatioiden yhteistyötä. Muutos avaa suomalaisille bisnesmahdollisuuksia, jos meillä on osaamista niihin tarttumiseen.


Menneisyyteen tuijottamisen sijasta on katsottava tulevaan. Korkeakoulujen tehtävien ja myös organisaatioiden on perustuttava siihen, mitä yhteiskunta rahoittajana niiltä haluaa. Jo nykyisin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtävät ovat samantapaiset. Niiden on tarjottava korkeatasoista koulutusta ja tehtävä joko tieteellistä tutkimusta tai työ- ja elinkeinoelämää palvelevaa tutkimus- ja kehittämistyötä.


Suomalaiset korkeakoulut ovat riippuvaisia julkisesta rahoituksesta, koska ne voivat hyvin rajallisesti myydä tuotteitaan maan rajojen ulkopuolelle. Koulutusviennistä on puhuttu paljon, mutta poliittisten päätösten vuoksi korkeakoulut eivät voi viedä sitä missä ne ovat parhaita: tutkintoon johtavaa koulutusta.


Kirjoitus on julkaistu alun perin STTK:n blogissa.

Lukio olkoon yleissivistävä jatkossakin

Googlaamalla löytyy tieto, koska Suomi itsenäistyi tai missä on Suezin kanava. Verkosta ei kuitenkaan löydy ymmärrystä näiden yksittäisten tiedonsirujen merkityksestä tai yhteyksistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä on pohtinut lukiokoulutuksen uudistamista. Heidän mietintö korostaa siirtymistä pirstaleisesta tiedosta syvällisempään osaamiseen, jossa tiedot jäsentyvät laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Tavoite on hyvä, mutta se ei sinällään turvaa lukiokoulutuksen yleissivistävää luonnetta.

Yleissivistykseen kuuluu mielestäni laaja ymmärrys ihmisen ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä ja nykyisestä asemasta maailmassa. Oman elinympäristön ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen edellyttää, jokaiselta ylioppilaalta luonnontieteellistä perustaa ja matematiikan taitoja. Miten muuten voi arvioida esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevaa uutisointia? Luonnontieteellinen pohja tukee kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa, jos lukiossa opittu auttaa yksilöä tekemään oikeita valintoja. Näin yleissivistys ulottuu myös jokapäiväiseen elämään ja elinympäristöön.

Vastaavasti eri kulttuurien ja niiden historian ymmärtäminen on välttämätöntä yhä kansainvälisemmässä ympäristössä. Meidän Suomessa asuvien joukko on koko ajan värikkäämpää. Emme ole enää kaikki edes evankelisluterilaisia tai ortodokseja. Kotimaisten sekä muilla mantereillakin elävien naapureiden ymmärtämiseksi on tärkeä oppia myös perustiedot maailmanuskonnoista. Tietämättömyys historiasta ja kulttuureista vie meitä tuhoa kohti siinä missä elinympäristön turmeltuminen.

Teknologinen kehitys, kansainvälistyminen ja lisääntyvä keskinäinen riippuvuus ovat työelämää ja elinympäristöämme muovaavia megatrendejä. Koulujärjestelmän tulee ottaa nämä huomioon, jotta nuorilla on oikeat valmiudet oman tulevaisuutensa rakentamiseen.

Ammatin tai koulutusalan valinta ei enää ole koko työuran mittainen valinta. Tämä koskee myös korkeakouluista valmistuvia ei vain ammatillisen koulutuksen käyneitä työntekijöitä. Lukion kannalta olennaista on, että opiskelija valinnoillaan sulkee mahdollisimman vähän elinikäisen oppimisen väyliä.

Suomessa on meneillään koulutusjärjestelmän rakenteellinen keskittäminen, mikä tulevaisuudessa rajoittaa aikuisten mahdollisuuksia täydentää tai laajentaa omaa osaamistaan. Nyt tehtävät leikkaukset ja karsinnat koskevat niin ammatillista kuin yleissivistävää aikuiskoulutusta.

PISA ja PIAAC tutkimusten tulokset ovat viestineet nuorten heikentyneestä matematiikan osaamisesta, mikä heijastuu myös jatko-opinnoissa menestymiseen. Meneillään oleva talouden rakennemuutos kohti digitalisoituvaa taloutta korostaa matematiikan osaamisen tarvetta.

Englannin kielen ylivalta uhkaa jo vieraiden kielten osaamista Suomessa. Venäjän, espanjan, ranskan ja saksan opiskeleminen on huolestuttavan harvinaista, vaikka nämä kielet ovat elinkeinoelämän kannalta tärkeitä. Yksilölle monipuolinen kielitaito avaa uusia mahdollisuuksia.

Kun 99,5% lukiolaisista lukee pitkän englannin (A1-kieli) saksaa lukee vain 5,3%, ranskaa 1,9% ja venäjää 0,6%. Edes B-kielten valinta ei tuo lohtua, sillä saksaa opiskelee 9,4%, ranskaa 6,6%, espanjaa 5,6% ja venäjää vain 2,2%. Pakkoruotsista luopuminen tuskin parantaisi tilannetta ellemme kouluttaisi uusia kieltenopettajia "harvinaisiin", mutta maailmalla paljon puhuttujen kielten opetukseen. 

Sekä kielten että matematiikan osalta lukio rakentaa perusopetuksen saavutuksille, joten kansalliset talkoot näiden kahden ongelman ratkaisemiseksi vaativat laajempia toimenpiteitä. Suomalaisten kielitaidon monipuolistamisen tulisi itse asiassa alkaa jo varhaiskasvatuksen aikana.

Moni lukiosta valmistunut suuntaa suoraan työmarkkinoille, joten myös käytännön läheisen työelämätiedon on sisällyttävä koulutukseen. On vähintäänkin yhtä tärkeää oppia hakemaan työpaikkaa kuin ymmärtää työttömyyttä ilmiönä. Olennainen osa käytännön yhteiskuntaoppia sisältää vanhat kunnon kansalaistaidot, kuten työ- ja vuokrasopimuksen tekemisen. Pätkätöiden maailmassa tätä taitoa tarvitaan useammin kuin äänioikeuden ymmärtämistä.

Paraneeko laatu lisäämällä työssä oppimista?

Kun ammatillisesta koulutuksesta leikataan noin 300 miljoonaa euroa, on opiskelijoilla tiedossa aiempaa enemmän työssä oppimista. Pienemmällä rahoituksella palkataan vähemmän opettajia jotka antavat aiempaa vähemmän lähiopetusta. Opintoihin jo 90-luvun lopulta kuuluneet työssä oppimisjaksot tulevat lisääntymään ja pidentymään. Nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa koulutuksen laatuun.

Työpaikka on oivallinen ympäristö oppia ja harjaantua käytännössä. Tekniset asiat ovat vain osa ammattitaitoa sillä kaikkiin ammatteihin kuuluu paljon muutakin kuin ”mutterin vääntämistä”. Viestiminen omalla äidinkielellä ja myös englanniksi sekä laskeminen ovat oleellisia taitoja yhä kansainvälisemmässä Suomessa. Käytännön matematiikkaakin tarvitaan lähes kaikissa ammateissa. Näiden oppimiseen tarvitaan opettajaa ja koulua.

Ammatillisen koulutuksen suosio lisääntyi viime vuosikymmenen aikana. Syynä oli määrätietoinen kehitystyö, joka samanaikaisesti antoi perustutkinnon suorittaneelle jatko-opintokelpoisuuden ja koulutus muuttui käytännöllisemmäksi. Muodollinen jatko-opintokelpoisuus ei kuitenkaan takaa edellytyksiä suoriutua korkeakouluopinnoista. Siihen tarvitaan nimenomaan kielten ja matematiikan osaamista.

Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen. Koulutuksen laatu tarkoittaa, että opiskelija oppii sen mitä ammatissa tarvitaan. Samalla hän oppii miten pitää huolta omasta kehittymisestään.

Työpaikalla ammattiin opiskelevalla  on samanlainen oikeus saada ohjausta ja opetusta kuin koulussakin. Hänhän on siellä oppimassa tutkinnon edellyttämiä taitoja ei ilmaisena työvoimana. Luonnollisesti työpaikalla on oltava ohjaaja, jolla on aikaa ja kykyä opiskelijan paimentamiseen. Kyse ei ole vain perehdyttämisestä tehtäviin vaan opiskelijan oppimisen mahdollistamista.

Ammatillisen koulutuksen työssä oppimista on haluttu laajentaa. Osalle opiskelijoista se sopii oivallisesti, mutta tuskin kaikille. Keskeyttäminen on jo nyt suuri ongelma ammatillisessa koulutuksessa. Jonkun opinnot saadaan laajennetulla työssä oppimisella sujumaan loppuun asti. Joku toinen tarvitsee ehkä enemmän koulun sisällä, jotta voisi onnistua. Näiden tilanteiden arviointi on osa opettajan ammattitaitoa.

Ammatilliset tutkinnot ovat laajoja. Moni tutkinto antaa opiskelijalle eväät työllistyä eri ammatteihin. Työuraansa aloittelevalla on oltava laajaa osaamista, jotta hän voi työllistyä. Tämä edellyttää että työssäoppimispaikalla on mahdollisuus monipuolisiin oppimis- ja työtehtäviin. Tämä ei aina onnistu pienillä työpaikoilla, vaikka ne tekisivät millaista huippusuoritusta. Opiskelijan suorituksia verrataan tutkinnon tavoitteisiin ei työssä oppimispaikan tuloksiin. 

Ammatillisessa koulutuksessa tämä tarkoittaa ammattitaidon saavuttamista.

Suomessa 53 ammatillista perustutkintoa, joiden sisällä on yksi tai useampia koulutusohjelmia. Näiden sisällöt ja tavoitteet on määritetty opetussuunnitelman perusteissa, jotka Opetushallitus valmistele yhdessä alan kouluttajien, työnantajien ja ammattiliittojen kanssa. Tällä keinolla ammatillista koulutusta on pidetty muuttuvan työelämän tasalla.

Ammattikoulu nälkäkuurille

Vuosikymmen sitten EU:n komissio hätkähdytti jäsenmaiden koulutusviranomaisia havaitsemalla, että joukossamme oli yli 70 miljoonaa heikosti koulutettua työikäistä kansalaista. Ensi reaktioiden mukaan ongelman arvioitiin katoavan ikääntymisen myötä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan tuo ryhmä on sitkeästi pysynyt lähes samansuuruisena. 

Koulutusjärjestelmät siis tuottavat lisää heikosti osaavia aikuisia kaikista kehittämispyrkimyksistä ja korulauseista huolimatta. Tänä syksynä Suomessakin tehdyt päätökset tarkoittavat, että tämä kehitys jatkuu.

Euroopan tavoitteena oli muuten vuodesta 2000 vuoteen 2010 olla maailman kilpailukykyisin tietoon perustuva talous. Korkeakoulutus ja ammatillinen koulutus olivat tärkeimmät keinot koulutustason kohottamiseen niin EU:n kuin kotimaan tasolla.

Tuoreimmat tiedot eurooppalaisten aikuisten osaamisesta kertovat, että viidenneksellä meistä on huono lukutaito ja neljänneksellä vain perustaidot matematiikasta. Ainakaan minua ei yllättänyt, että heikosti osaavat ovat koko aikuisväestöä harvemmin työssä tai edes työttömänä työnhakijana. Heikko koulutus ja oppimistulokset ovat yhteydessä työstä syrjäytymiseen.

Valitettavasti olemme nyt ajautuneet leikkaamaan koulutuksesta. Olemme vauraampia, mutta myös velkaisempia kuin koskaan, joten sopeuttamista tarvitaan koulutuksessakin. On Olen varma, että nykyisissä rakenteissa on tehottomuutta. On myös selvää, että väestön ikääntyminen, elinkeinorakenteiden muutokset sekä maan sisäinen muuttoliike muuttavat koulutuksen markkinoita. Tämän vuoksi moni koulu sulkee ovensa.

PISA-tutkimuksen tulosten julkistaminen joulukuun alussa löi monen ällikältä. Meidän edellä oli moni Aasian maa tai alue, jotka varmasti yksityisopetuksella ovat doupanneet oppimistuloksia. PISA:n tuloksissa olennaista oli se, että peruskoulussa opitaan vähemmän kuin aiemmin. Samoin se, että pojat ovat jääneet kaikesta jälkeen. Kansainvälinen ranking on ylpeyden himmenemistä lukuun ottamatta toissijaista.

Jos peruskoulu on repsahtamassa, voisi toisen koulutus vielä yrittää laastaroida kuhmuja. Oppivelvollisuuden pidentäminen ja nuorisotakuut korostavat ammatillisen peruskoulutuksen ja lukioiden merkitystä. Onkin perin outoa, että iso luuta lakaisee toisen asteen voimavaroja kestävyysvajeen peittämiseksi.

Hallituksen hyväksymä rakennepoliittinen paketti vei ainakin 260 miljoonaa ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen kuntaosuuden siirtäminen valtiolle on tulossa isolta osalta toisen asteen oppilaitosten maksettavaksi. Maaliskuun kehysriidessa on odotettavissa, että korkeakoulujen hakijasumaa puretaan siirtämällä rahaa toiselta asteelta. Näissä summissa puhutaan jopa viidenneksestä tai neljänneksestä koko rahoituksesta. Siinä on kyse paitsi koulurakennuksista myös tuhansista työpaikoista, opettajista ja muusta henkilöstöstä.

Arvovalinnat näkyvät teoissa, eivät juhlapuheissa.

Tulevaisuus tehdään tällä viikolla

Tämän viikon lopulla Suomi päättää mihin suuntaan haluaa mennä. Maan hallitukselta odotetaan esityksiä, joilla kuntien kustannuksia voidaan karsia – siirtämättä niitä suoraan valtion kassasta maksettavaksi. Velanhoidon ohessa kaksi suurinta julkisen talouden menoerää ovat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus.

Kun opetusministeri kiertää maailmalla koulutusvientiä edistämässä, säästävät kunnat peruskouluista. Ammattikorkeakouluilta on jo viety viidesosa rahoituksesta eikä yliopistojenkaan tilanne ole kummempi. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat käyneet y t-neuvotteluja henkilöstönsä kanssa. Vielä hullummaksi tilanteen tekee, että ensin rahoitusta on leikattu ja sen jälkeen kohdennettu lisämäärärahoja koko ikäluokan kouluttamiseen. Ei vaikuta johdonmukaiselta ajattelulta.

Tehtyjen ja odotettavissa olevien leikkausten lisäksi akuuttina ongelmana on ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirtäminen kokonaan valtion vastuulle. Kunnat osallistuvat tällä hetkellä 500 miljoonalla eurolla 25 ammattikorkeakoulun rahoittamiseen. Tämä raha pitäisi nyt löytää opetusministeriön sisältä. Summa on suuri, sillä ensi vuonna valtio rahoittaa ammatillista peruskoulusta noin 720 miljoonalla eurolla. Tuohon päälle tulee vielä noin miljardi euroa kunnilta, mikä hallinnollisesti on eri rahaa. 

Maailman parhaiden PISA-tulosten sijasta ihmetyksen aiheena syksyllä 2013 ovat olleet 9-luokkalaisten oppimistulosten heikentyminen. Tämä on enemmän kuin heikko signaali tulevaisuuden kannalta.

Suomi on ollut rajussa muutoksessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan eikä loppua näy. Muutosturvan maassa on myös koulutusjärjestelmän sopeuduttava, jotta se jatkossakin kehittää eri työtehtävissä tarvittavaa ammattitaitoa. Tähän työhön oppilaitoksilla tulee olemaan aiempaa pienet resurssit. Moni asia on tehtävä eri tavoin ja eripaikoissa kuin tänä päivänä.

Alkavana talvena Suomessa ihmetellään esityksiä ammattikorkeakoulujen ja ammattikoulujen toimipisteiden lakkauttamisista, sillä pelkät hallintorakenteiden muutokset eivät riitä kustannusten karsimiseen. Tämä koskee myös Helsingin ympäristöä, ei vain maakuntien Suomea. Samalla on päätettävä miten niukkenevat rahat jaetaan. Esi- ja peruskoulua lukuun ottamatta oppilaitoksia on jatkossa rahoitettava ennemmin tulosten kuin opiskelijoiden säilyttämiseen perusteella.

Tulevaisuus ei tapahdu itsestään vaan se tehdään.  Vastakkain eivät ole nuoriso ja vanhukset vaan punnittavana on maamme tulevaisuus. Ensin me uskoimme vihreään kultaan ja sittemmin matkapuhelimiin. Hyvinvointi ja vauraus kasvoivat suomalaisten osaamisesta. Nyt tulevaisuuden mantramme ei voi olla pikakoulutettu hoiva-avustaja vanhuksia hoitamassa.