Suomessa on korkeakoulu jokaista 145 000 asukasta kohden. Näistä yliopistoja on 14 ja ammattikorkeakouluja vielä toistaiseksi 24. Jälkimmäisten joukossa tulee tapahtumaan piakkoin yksi fuusio, mutta kokonaiskuva ei oikeastaan muutu, kun korkeakouluja jää 37. Moni korkeakouluista toimii usealla paikkakunnalla pienissä toimipisteissä, joissa ei aina kyetä tarjoamaan laaja-alaisia opiskelumahdollisuuksia tai tutkimus- ja kehityspalveluita.
Koulutuksen supistuva rahoitus hajoaa epätarkoituksenmukaisesti liian pieniin yksiköihin.
Suuresta lukumäärästä johtuen joukkoon ei mahdu kuin yksi kansainvälisesti arvostettu korkeakoulu, Helsingin yliopisto. Toki muistakin löytyy hyviä yksiköitä ja yksilöitä, mutta kokonaisuutena ne eivät yllä huipputasolle. Tämän osoittaa muiden suomalaisten yliopiston alhainen sijoittuminen ranking-listoilla.
Onko järkeä, että reilun 70 000 asukkaan Lappeenrannassa on erillinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu samalla kampuksella? Teknillinen yliopisto 5000 opiskelijalla ja ammattikorkeakoulu reilulla 3000 opiskelijalla ovat kumpikin omassa joukossaan pieniä. Vastaava tilanne löytyy myös Vaasasta, jossa on yliopisto sekä ruotsin ja suomenkieliset ammattikorkeakoulut. Lisäksi kaupungissa toimivat ainakin Helsingin yliopisto ja Svenska handelshögskolan. Lapin läänissä, 184 000 asukasta, on kaksi rinnakkaista korkeakoulua.
Suomessa on myös kuusi yliopistokeskusta, joissa Kajaania lukuun ottamatta on useamman yliopiston toimintoja. Kaikilla näillä paikkakunnilla toimii myös ammattikorkeakoulu. Ehkä tässäkin olisi järkiperäistämistä.
Kun koulutuksesta valitettavasti leikataan, on toiminta järjestettävä kestävällä tavalla. Jako yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin erillisinä organisaatioina ei mielestäni ole enää perusteltua, koska se estää parhaan mahdollisen julkisten varojen käytön kansalaisten parhaaksi. Myös väestökehitys ja maan sisäinen muuttoliike puoltavat uusia organisaatioratkaisuja, joiden sisällä voidaan tarjota erilaisiin tutkintoihin johtavia ohjelmia.
Maailman talous on siirtymässä digitalisaation aikaan. Tämä mullistaa palveluiden ja tavaroiden tuotannon myös Suomessa – halusimme tai emme. Materiaalin tuotanto tulee korvautumaan aineettoman lisäarvon luomisella. Uuden kasvun luomisessa tarvitaan korkeakoulujen, yritysten ja muiden työorganisaatioiden yhteistyötä. Muutos avaa suomalaisille bisnesmahdollisuuksia, jos meillä on osaamista niihin tarttumiseen.
Menneisyyteen tuijottamisen sijasta on katsottava tulevaan. Korkeakoulujen tehtävien ja myös organisaatioiden on perustuttava siihen, mitä yhteiskunta rahoittajana niiltä haluaa. Jo nykyisin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtävät ovat samantapaiset. Niiden on tarjottava korkeatasoista koulutusta ja tehtävä joko tieteellistä tutkimusta tai työ- ja elinkeinoelämää palvelevaa tutkimus- ja kehittämistyötä.
Suomalaiset korkeakoulut ovat riippuvaisia julkisesta rahoituksesta, koska ne voivat hyvin rajallisesti myydä tuotteitaan maan rajojen ulkopuolelle. Koulutusviennistä on puhuttu paljon, mutta poliittisten päätösten vuoksi korkeakoulut eivät voi viedä sitä missä ne ovat parhaita: tutkintoon johtavaa koulutusta.
Kirjoitus on julkaistu alun perin STTK:n blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti