Työ tehdään siellä, missä syntyy eniten arvoa osamisesta.

Suomalainen koulutuspolitiikka on tienhaarassa. Takana on puolen vuosisadan mittainen laajeneminen, joka nyt taittuu säästöihin ja rakennepolitiikkaan. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei suinkaan ole kehittynyt johdonmukaisten päätösten mukaisesti, joten sellaisenaan sitä ei ole tarvetta museoida.

Vielä viime vuosikymmenellä Suomessa oli vakaa usko, että kaikki peruskoulun päättävät saadaan jatko-opintoihin, kunhan vain lisätään paikkoja ammatilliseen koulutukseen. Toisin kävi. Lisäpaikat menivät yhden tutkinnon jo suorittaneille tai opiskelupaikkaa vaihtaville ja opintojen ulkopuolelle jäi yhtä moni kuin aiemmin. Ilmiö on tuttu myös korkeakoulutuksesta jo vuosikymmenten ajalta. Ei kuulosta kovin järkevältä julkisten varojen käytöltä.

Koulutuksen on valmistettava ihmisiä kohtaamaan tulevaisuuden tarpeita. Tämän vuoksi taaksepäin historiaan tai sisään koulutusjärjestelmään katsominen ovat vääriä valintoja. Koulutuspolitiikassa pitää katsoa sitä, mitä yhteiskunta tavoittelee.  Sivistys ja osaaminen ovat itsearvoja, mutta niiden luomisen on yhä oltava tärkeä osa yhteiskuntapolitiikkaa.

Viime vuosikymmenellä ihmettelimme globalisaatiota, joka vei työpaikkojamme ja teollisuuslaitoksiamme ympäri maailmaa. Vastaavasti moni suomalainen yritys menestyi hyvin laajenevilla markkinoilla. Nyt alamme havahtua digitalisaatioon, joka merkitsee uutta työnjakoa ihmisen ja koneen välillä. Kyse on enemmästä kuin robotista automatisoidussa tuotantolaitoksessa tai itsepalvelusta.

Yhä useampi yritys ei enää tuota tavaraa tai ainetta ja nämä yritykset voivat olla arvokkaampia kuin raskastaseiset tavaranvalmistajat tehtaineen. Teollisen tuotteen lisäarvo on yhä useammin ohjelmistoissa tai käytettävyydessä kuin itse koneessa tai laitteessa. Kohta 18-vuotias verkkopankki jää suosiossa uuden mobiilipankin jalkoihin jo vuoden kuluessa. Käteinen on jo vaihtunut kortteihin, jotka korvautuvat uusilla maksuvälineillä, joita tavallinen kuluttaja ei osaa vielä kuvitella.

Tulevaisuuden työ tehdään siellä, missä syntyy eniten arvoa . Työn tulevaisuus Suomessa riippuukin siitä osaavatko työorganisaatiot keskittyä siihen lisäarvoon, josta asiakas on valmis maksamaan. Hyvää hintaa saa vain kovan osaamisen tuotteistamisesta.

Teknologia, automaatio, globalisaatio, ilmastonmuutos ovat otsikoissa useimmin näkyviä muutoksen ajureita. Ne avaavat mahdollisuuksia niille, joilla on kykyä luoda uutta. Menestyjät voivat olla kansantalouksia, yrityksiä, oppilaitoksia tai yksilöitä.

Suomalaisten mahdollisuus lienee teknologian soveltamisessa, ei uuden kehittämisessä. Tämä avaa mahdollisuuksia maan kaikille korkeakouluille osallistua innovaatiotoimintaan yhdessä yritysten kanssa. Luonnollisesti suomalaisille yrityksille avautuu uusia bisnesmahdollisuuksia kaikkialla maailmassa, jos niihin osataan tarttua.

Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu ajatus maailman osaavimmasta kansasta, mutta siitä huolimatta koulutus on valittu yhdeksi suurten leikkausten kohteista. Tämä on lyhytnäköistä, sillä OECD:n mukaan koulutustasolla on yhteys taloudelliseen menestykseen.

Vuoden 2013 PIAAC tutkimus kertoo, että kansantuote henkeä korreloi työikäisten luku- ja numerotaitoihin. Epätasa-arvoiset oppimistulokset maassa ovat yhteydessä suurempiin tuloeroihin maan sisällä. Osaamisella on siis väliä ja sitä ei synny ilman koulutusta.